Tällaista on kesätyö paperitehtaalla – Sasu Pasanen paljastaa, mikä yllätti eniten
MT:n kesäsarjassa tutustutaan metsäalan kesätyöläisiin. Toista kesää paperitehtaalla työskentelevä biotuotetekniikan opiskelija haaveilee urasta paperialalla.
Biotuotetekniikka opiskelevan Pasasen mielestä on hyvä, jos esimiesasemassa olevilla on kokemusta myös tehdastyöstä. Kuva: Jaana Kankaanpää"Viime kesä oli sen verran mukava, että hain tänne uudestaan", kuvailee Sasu Pasanen, 22, kesätyötään Sappi Kirkniemen paperitehtaalla.
Tänä kesänä Pasasen kesä kuluu uudelleenrullauskoneella ja vuosi sitten työpisteenä oli pituusleikkuri.
"Jos asiakkaille lähtevissä rullissa on reikiä tai muita virheitä tai niitä täytyy kaventaa, niin me korjaillaan niitä", hän kuvailee työtään. Iso osa työajasta kuluu valvomossa, josta käsin koneiden toimintaa tarkkaillaan.
Oulusta kotoisin oleva Pasanen opiskelee Aalto-yliopistossa Otaniemessä pääaineenaan biotuotetekniikkaa. Syksyllä alkaa kolmas vuosi teekkarina.
"Setä oli töissä paperitehtaalla ja olen itsekin metsänomistaja, joten luonnollinen reittihän tämä on", hän nauraa.
Pasasen mukaan paperiala kiinnostaa ja tulevaisuus paperin valmistuksen parissa vaikuttaa mahdolliselta. Tällä hetkellä toiveissa on kolmaskin kesä Kirkniemessä.
Tavoitteena Pasasella on tehdä myös opintojen loppuvaiheessa tehtävä diplomityö paperialalle.
Tehdastyössä opinnoista biotuotetekniikan saralla ei ainakaan vielä ole ollut suoraa hyötyä.
"Jos joskus pääsisi esimiesasemaan, niin siitä olisi etua, että on nähnyt ja tehnyt myös ihan tehdasduunia", Pasanen pohdiskelee.
Kirkniemen tehdas on Pasasen mukaan ollut mukava työpaikka. Hän kertoo yllättyneensä siitä, kuinka hyvin kesätyöläiset on otettu mukaan työyhteisöön.
"Aina kuulee kauhutarinoita siitä, kuinka kesätyöntekijöitä katsotaan alaspäin tai pidetään vähän huonompina. Täällä ei ole ollut mitään sellaista, vaan heti otettiin tosi lämpimästi mukaan."
"Ja yksi iso syy kesätöille on tietysti palkka, vaikka onhan kiinnostava työ ja hyvä työyhteisö tietysti plussaa. Jollain täytyy opiskelijan elääkin", Pasanen nauraa.
"Itse olin onnekas ja oli etukäteen jo tämä työpaikka, niin ei se korona oikeastaan omalla kohdalla vaikuttanut", Pasanen kuvailee kevättä. Monelta hänen tutultaan kuitenkin peruttiin kesätöitä, osalta useampikin työpaikka.
"Hyvä puoli paperialalla on se, että tehtaat kuitenkin pyörivät, ne eivät ole niin herkkiä muutokselle."
Mikä yllätti työssä?
- 1. Kuinka paljon käsityötä paperirullien teko vaatii. Jotenkin odotin, että nykyään kaikki on automatisoitu.
- 2. Kolmivuorotyöhön tottui yllättävän nopeasti. Ei se ole niin kamalaa, kun asennoituu oikein.
- 3. Töitä ei tehdä pelkästään tehdashallissa vaan iso osa ajasta kuluu valvomossa seuraamassa koneiden toimintaa.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
