Nyt puhuu "Suomalaisen metsävaleen" kirjoittaja: Tarkoitus oikaista vääristävää metsäpuhetta
Kirjan on tarkoitus ilmestyä arviolta parin vuoden päästä.
Työryhmän jäsenet pohtivat Ruohosen mukaan sitä, että olisi tarpeen tehdä kirja tuleville metsänomistajille nyt, kun lähivuosina monet metsät vaihtavat omistajaa. Kuva: Markku VuorikariMT kertoi maanantaina, että Koneen säätiö on päättänyt tukea "Suomalainen metsävale" -työnimellä kulkevaa kirjahanketta. Hankkeen rahoitus on myönnetty toimittaja Anna Ruohosen johtamalle työryhmälle.
Säätiö kertoi tiedotteessaan, että kirjan tarkoitus on "kannustaa suomalaisten talouden sanelemien metsätotuuksien kyseenalaistamiseen".
Kirjahankkeen vetäjä Anna Ruohonen kertoo, että idea kirjaan tuli kollegoiden kanssa käytyjen keskustelujen pohjalta. Työryhmän jäsenillä on nimittäin yhteistä työhistoriaa. Kirjaprojektissa ovat Ruohosen lisäksi mukana pohjoissuomalaiset toimittajat Pekka Juntti ja Jenni Räinä sekä valokuvaaja Anssi Jokiranta.
Työryhmän jäsenet pohtivat Ruohosen mukaan sitä, että olisi tarpeen tehdä kirja tuleville metsänomistajille nyt, kun lähivuosina monet metsät vaihtavat omistajaa.
"Tarkoituksena on tehdä teos, joka oikaisee tätä ehkä vähän yksipuolista, vääristävää metsäpuhetta", Ruohonen kuvailee kirjan ideaa.
Tämän tarkemmin Ruohonen ei halua kirjan sisältöä avata. Hän perustelee asiaa sillä, että projekti on vasta alkutekijöissään.
Tuleva kirja on työryhmän vetäjän mukaan suunnattu erityisesti uusille metsänomistajille. Sen on tarkoitus ilmestyä arviolta parin vuoden päästä.
Koneen säätiö on myöntänyt rahoitusta myös muihin hankkeisiin, jotka korostavat metsän merkitystä ilmastonmuutoksen estämisessä ja luonnon monimuotoisuuden ylläpidossa. Vuonna 1956 perustettu säätiö tukee humanistista, yhteiskunta- ja ympäristötieteellistä sekä taiteellista tutkimusta ja kaikkia taiteen aloja.
Lue lisää:
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
