
- Tuusula
Paasikivi, Halonen ja Essayah ‒ tällä Metsämarssin kivellä on käynyt arvovieraita 1950-luvulta saakka
Jo ensimmäisessä marssissa kannustettiin metsänhoitotoimiin.Metsämarssien historia ulottuu vuoteen 1950 saakka. Silloin järjestettiin ensimmäinen marssi ja niitä jatkettiin sillä kertaa 1960-luvun puoliväliin saakka, kertoo MTK:n 100-vuotishistoriikki.
Ensimmäistä metsämielinilmausta vuonna 1950 oli aloittamassa Suomen presidentti Juho Paasikivi. Sen kunniaksi tässä Tuusulan Malmarin tilan metsässä on muistokivi ja siihen on lisätty kyltti presidentti Tarja Halosen käynnin merkiksi vuonna 2000.
Nyt tässä aloitetaan taas Metsämarssia ja läsnä on maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah (kd.).
Tämän vuotinen marssi onkin tavallaan jatkoa vuoden 1950 tapahtumalle. Silloin tavoitteena oli puutuotannon lisääminen.
Nyt teemana on lisätä ylpeyttä metsänomistamisesta ja lisätä suomalaisten metsätietoutta.
Sama teema ensimmäisen marssin kanssa on kannustus metsänhoitotoimiin.
1950-luvun marssit järjestettiin vapaaehtoisvoimin ja niitä organisoi Tapio.
Ensimmäistä kutsuttiin suureellisesti Valtakunnan metsämarssiksi. Alunperin sen ideoi Osuuskunta Metsäliiton toimitusjohtaja Ilmari Kalkkinen, MTK-historiikissä kirjoitetaan.
Kalkkinen oli aikansa voimahahmo sekä MTK:ssä että metsäpolitiikassa.
Maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah jatkoi presidenttien linjalla. Hän kannusti metsänhoitotyöhön. Kuva: Jarno MelaEnsimmäinen marssi suunnattiin maanviljelijöille, sillä he olivat suurin yksityismetsien omistajaryhmä. Metsänomistajia perheineen kannustettiin tekemään metsässään vähintään yhden työpäivän vuodessa.
Se ei olisi olisi pois perheen päivittäisestä työstä, mutta lisäisi metsän kasvua.
Lisäksi metsänhoidollista innostusta nostettiin esimerkiksi leimauskilpailuilla.
Historiikin mukaan 1950- ja 1960 -lukujen ponnisteluilla yksityismetsien hoito saatiinkin tehostumaan. Uudistuminen tehostui ja taimistoa istutettiin yli kolminkertainen määrä aiempaan verrattuna.
Metsämarssille osallistui lähes puoli miljoonaa ihmistä.
Vuonna 1950 hyväksyttiin laki metsänhoitoyhdistyksistä.
Artikkelin aiheet Metsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat








