Yli 780 hirveä ampunut Adam Mykkänen ei ole saanut osakseen pelkästään kiitosta ja selkään taputuksia
Tulehtunut ilmapiiri rasittaa monien metsästysseurojen toimintaa, sanoo kuusi vuosikymmentä hirvien perässä kulkenut Mykkänen.
Nuolukivien vienti hirville on rutiinihomma. Myös hirvien ampumiseen rutinoituu, eikä haukulle hiipiminen nosta sykettä, kun sitä tekee paljon, sanoo Adam Mykkänen. Kuva: Rami MarjamäkiAdam Mykkänen on ampunut yli 780 hirveä. Ammutuista hirvistä yli 250 on ollut haavakkohirviä. Joko hirvenmetsästyksessä tai liikenteessä vammautuneita eläimiä, joiden lopetuslaukauksen olen ampunut, kertoo harjavaltalainen Mykkänen.
"En halua tehdä siitä numeroa, jos joku panettelee selän takana. Pahaa oloaan ihmiset sellaisella käytöksellä purkavat."
Samassa yhteydessä Mykkänen puhuu länteen levittäytyneistä susista ja susien mukanaan tuomista peloista sekä haitoista.
Jopa susia isommaksi ongelmaksi metsästysharrastuksen tulevaisuuden kannalta hän nimeää metsästysseurat, joissa on tulehtunut ilmapiiri.
"Kateus saaliista kalvaa monien mieltä. Nuoret metsästäjät joutuvat usein kärsijöiksi, kun heitä ei haluta seuroihin tai he joutuvat seurassa silmätikuiksi mitä kummallisimmista syistä."
Mykkänen on eläkkeellä oleva maa- ja metsätalousyrittäjä sekä freelance-erätoimittaja. Hän on kiertänyt metsällä Suomen lisäksi myös ulkomailla. Yhdeksi myönteisimmistä jahtikokemuksista hän nimeää Akkainjahti ry:n järjestämän hirvijahdin.
"Hirven kaadossa onnistuneen puolesta iloitsivat aidosti muutkin metsästäjät, ja ilmapiiri oli myönteinen."
Mykkänen on ikänsä kulkenut metsissä. Hänen taipaleensa metsästyksen saralla alkoi kuusi vuosikymmentä sitten, kun isä sairastui vakavasti ja pojasta tuli hirviporukan koirapoika.
"Vanhat sodankäyneet miehet eivät kadehtineet mutta ampuivat vain isoja hirviä. Vasat ja isommat urokset jäivät minun kontolleni. Ensimmäisen naarashirven ammuin vasta vuonna 1977."
Koirapojasta kasvoi hirvenmetsästäjä, mutta ei kuka tahansa vain viikonloppuisin passissa istuva jahtimies. Koirapojan hommassa Mykkänen erikoistui haavakkohirvien jäljittämiseen.
Päämäärätietoinen urheiluharrastus ja vaativa luonne varmasti edesauttoivat, kun Mykkänen hioi ja hioi hiipimistekniikkaansa.
Miten kulkea metsässä niin, että eläin ei saisi kulkijasta vihiä? Älä näy, älä kuulu äläkä haise.
"Moni on saattanut pitää minua hulluna, kun olen hionut tekemisiäni liikkumisen lisäksi varusteita myöden. Olen esimerkiksi päällystänyt vetoketjun vetimet villalangalla."
Mutta ei vetimiä päällystetä villalangalla turhan takia tai näyttämisen halusta. Jos haluaa lähestyä hirveä alle 20 metriin, vetimen kilahduskin voi joissain tilanteissa olla liikaa.
Haavoittuneiden hirvien etsinnässä kului lopulta 45 vuotta ja sinä aikana oppi monta asiaa. Mykkänen selittää, että tuskasta raivostunut hirvi aloittaa hyökkäyksen uhkaavassa tilanteessa vasta, kun se tekee kaksi aistihavaintoa.
Pelkkä kuulo-, näkö- tai hajuhavainto yksinään ei aiheuta reaktiota. Toisin kuin karhulla, jonka hyökkäys alkaa yhdenkin aistihavainnon perusteella.
Hullu tai ei, jahdissa haavoittuneiden hirvien perässä kulkeminen karjalankarhukoirien kanssa oli tuloksekasta.
Hirvijahdissa haavoittuneet sekä liikenteessä loukkaantuneet hirvet kuin myös valkohäntäpeurat ja metsäkauriit saatiin pois kärsimästä. Mykkäsen jäljestyksissä työaika noudatti omaa "lakiaan" eli 24/7/365.
1970-luvun alkupuolella Harjavallasta löytyi useita kuolleita hirviä ilman ulkoisia vammoja.
Hirvistä kiinnostui Ilomantsin riistantutkimusasemalla työskennellyt tutkija Tuire Nygrén. Hän otti yhteyttä Mykkäseen ja pyysi hirvistä näytteitä.
Näytteenottojen jälkeen yhteistyö jatkui, ja Mykkänen teki töitä kolme vuosikymmentä hirvitutkimukselle.
Ilman karjalankarhukoiriaan Mykkänen ei kuitenkaan olisi ollut mitään. Jos esimerkiksi hirven aikoo nukuttaa, pitää päästä alle 20 metrin päähän nukutuskiväärin kanssa. Se ei onnistu ilman erinomaisesti työskentelevää hirvikoiraa.
Mykkäsellä on aina ollut karjalankarhukoira, ja kaikki kahdeksan ovat eläneet pitkäikäisiksi.
"En minä ymmärrä koirien valitsemisesta mitään. Mutta sen vaadin, että koiran on toimittava ensimmäisestä jahtisyksystä alkaen", hän sanoo.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
