
Koirat jääräjahdissa - Evira käyttää koiria tuholaistorjujina
Elintarviketurvallisuusvirasto Evira on kokeillut aasianrunkojäärien etsinnässä apuna kahta jäärien etsimiseen sertifioitua koiraa.
Vantaan Kolohongan teollisuusalueelta löydettiin lehtipuita tuhoavia eläviä aasianrunkojääriä syksyllä 2015. Kuva: Markku VuorikariJäärämetsästykseen koulutetut koirat pystyvät haistamaan tuholaisen jo silloin, kun oireita ei vielä näy puun rungolla. Mitä varhaisemmassa vaiheessa jäärät löydetään, sitä vähemmän puita täytyy hävittää tuhoojan torjumiseksi.
Hajukoulutuksen saaneita koiria on käytetty muissa maissa onnistuneesti aasianrunkojäärien havaitsemiseksi sekä lehtipuiden että puisten pakkausmateriaalien ja taimitarhojen tarkastuksissa.
Jäärien metsästys koirien avulla on osoittautunut tehokkaaksi menetelmäksi etenkin silloin, kun koirille on voitu osoittaa yksittäisiä tai erillään olevia puita, joissa epäillään olevan tuholaisia. Toistaiseksi Suomessa ei ole sertifioituja aasianrunkojääräkoiria, mutta koulutukseen on ollut kiinnostusta.
"Tavoitteemme on tulevaisuudessa hyödyntää enemmän koiria niin aasianrunkojäärän kuin muidenkin mahdollisten kasvintuhoojien torjunnassa. Myös riskimateriaalia maahan tuovat toimijat voisivat hyödyntää koiria omassa toiminnassaan", ylitarkastaja Atro Virtanen Eviran kasvinterveysyksiköstä sanoo.
Aasianrunkojäärä on vaikeasti hävitettävä kovakuoriainen, joka iskeytyy eläviin, terveisiin lehtipuihin. Suurikokoiset toukat elävät puunrungon sisällä ja syövät runkoon suuria käytäviä. Lopulta koko puu kuolee.
Leviämisen estämiseksi lehtipuita on usein hävitettävä laajalta alueelta. Aasianrunkojääräepäilyksistä on aina syytä ilmoittaa Eviraan. Ilmoituksiin olisi hyvä liittää mukaan valokuvia, koska ne auttavat havaintojen tarkastamisessa.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

