Alajärvelle uusi yhteismetsä
Pohjanmaan neljäs kuntakohtainen yhteismetsä on aloittanut toimintansa Alajärvellä. Laajentumishaluinen yhteismetsä lähti liikkeelle 750 hehtaarin suuruisena.
Yhteismetsässä on 28 osakasta. Sen palstat sijaitsevat eri puolilla Alajärveä. Alajärven yhteismetsän hoidosta ja hallinnosta vastaa hoitokunta, johon kuuluu neljä jäsentä. Kaupunki omistaa yhteismetsän osuuksista neljänneksen.
Yhteismetsän perustaminen sai alkunsa vuonna 2012, jolloin kaupunki halusi selvittää mahdollisuuden perustaa yhteismetsä yhdessä yksityisten metsänomistajien kanssa. Perustaminen lähti liikkeelle yhteistyössä Metsänhoitoyhdistys Suomenselän, Otso Metsäpalveluiden ja Suomen metsäkeskuksen hanketoiminnan kanssa.
Etelä-Pohjanmaan ensimmäinen kuntakohtainen yhteismetsä perustettiin Kauhavalle vuoden 2011 lopussa. Tämän jälkeen yhteismetsiä on syntynyt Kauhajoelle ja Soiniin.
Uusille yhteismetsille on yhteistä, että kunta on ollut aloitteellinen. Kuntien tavoitteena on ollut ennen kaikkea metsiin perustuvien elinkeinojen toimintaedellytysten parantaminen.
Kuntien omat sijoitukset yhteismetsiin ovat vaihdelleet 100:sta 500 hehtaariin.
Soinissa yhteismetsään liitettiin myös Metsähallituksen hallinnoimaa valtion metsää. Yhteismetsät toivovat lisää osakkaita esimerkiksi kuolinpesistä.
JARMO PALOKALLIO
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
