Byrokratian purkua luvassa aselupiin
Monet metsästäjät ovat kokeneet vuonna 2011 kiristetyn aselupakäytännön hitaaksi ja byrokraattiseksi.
”Nykyisellään yhtä aselupaa varten voi joutua asioimaan enimmillään kuusi kertaa poliisilaitoksella. Meidän mielestämme lupabyrokratiaa voitaisiin keventää sähköisellä menettelyllä, mutta se edellyttää lakimuutosta”, sanoo Suomen Metsästäjäliiton puheenjohtaja Lauri Kontro.
Asiaa on pohdittu Poliisihallituksen vetämässä työryhmässä, jonka ehdotus byrokratian keventämiseksi jätettiin sisäministeri Petteri Orpolle (kok.) kesällä.
Sisäministeriöltä kerrotaan, että lainsäädäntöhanke käynnistetään syksyn aikana.
Ministeri suhtautuu uudistukseen suopeasti.
”Mielipiteeni ja tavoitteeni on, että aseluvan hakuprosessia pitäisi yksinkertaistaa. Järjestelmän on oltava luotettava, mutta sitä voi keventää esimerkiksi hyödyntämällä sähköisiä palveluita ja virtaviivaistamalla prosesseja.”
Orpon mukaan työryhmä pohtii parhaillaan kaikkien lupakäytäntöjen yksinkertaistamista. Poliisin lupiin liittyvää työtaakkaa pyritään yksinkertaistamaan digitalisoimalla palveluita.
Verkkotilauksista on saatu jo kokemuksia, kun joulukuusta lähtien passia on voinut hakea poliisin verkkosivujen kautta.
Kontro uskoo, että lupabyrokratiaa voidaan keventää ilman, että aseturvallisuus vaarantuu. Esimerkiksi samaa kaliiberia olevan metsästysaseen vaihtaminen toiseen pitäisi hänen mielestään saada nykyistä jouhevammaksi.
Etelä-Pohjanmaan lupapalveluyksikön johtajan Pasi Vuorenmaan mielestä uudistus olisi toteutettavissa – nimenomaan tavanomaisten metsästysaseiden kohdalla.
”Se on mahdollinen niiden osalta, joilla on jo ennestään lupia eikä soveltuvuuden suhteen tarvitse tehdä uutta harkintaa. Heidän kohdallaan myöntäminen on yleensä joka tapauksessa automaattista.”
Hanna Lensu
Matti Riitakorpi
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
