
Hakkuut pysähtyvät Etelä-Suomessa, jos tuhnukeli jatkuu – "En muista 30 vuoden ajalta näin pahaa syksyä"
Korjuukelpoisten leimikoiden loppuminen uhkaa pysäyttää puunkorjuun, etelän metsänhoitoyhdistyksistä kerrotaan.
Metsänhoitoyhdistys Lounametsän korjuu-urakoitsijan Metsä-Tontti Oy:n hakkuukone korjasi päätehakkuuleimikkoa Paimiossa tiistaina. Kuva: Jaana Kankaanpää
Myös kelirikkokohteiden kantavuus on koetuksella. Siksi puunkorjuu keskittyy päätehakkuille. Sopivien leimikoiden loppuminen uhkaa pysäyttää puunkorjuun kokonaan. Kuva: Jaana KankaanpääPimeät tuhnuiset päivät, jatkuvat vesisateet ja nollan tienoissa sahaava lämpötila ajavat puunkorjuuta kohti katastrofia. Pula kelirikkoleimikoista jarruttaa puunkorjuuta Etelä-Suomessa ja uhkaa keskeyttää sen kokonaan.
"En muista 30 vuoden ajalta näin pahaa ja märkää syksyä. Jo lokakuun alussa täällä satoi kahdessa viikossa 200 milliä vettä ja sen jälkeen on satanut melkein joka toinen päivä", ihmettelee toiminnanjohtaja Kari Korpi Länsi-Uudenmaan metsänhoitoyhdistyksestä.
Korven mukaan kaikki paikat ovat täynnä vettä. Metsäpohjat ovat märkiä ja tiet pehmeitä. Kelirikkokohteillakin varastopaikat kuraantuvat pahasti.
"Se ei onneksi ole kovin paha. Varastopaikkoja käytetään pysyvästi."
Metsäteitä on korjattu murskeella. Sitä ei Korven mukaan ole kuitenkaan tarvinnut ajaa tavanomaista enempää. Siihen on päästy työmaiden valinnalla eli leimikoita on jätetty odottamaan pakkasia.
"Yhdistyksen korjuupalvelu on pyörinyt kohtuullisen hyvin. Kohteiden etsinnässä on kuitenkin ollut kova työ ja nyt ne alkavat olla lopussa."
Korven mukaan kohteet ovat vähissä muillakin. Siksi korjuuta on ajettu säästöliekillä. Pelkona on, että se joudutaan pysäyttämään kokonaan, elleivät kelit pian parane.
"Tässä on ollut monta huonoa vuotta peräkkäin. Kantavan maan kohteet on siksi tuhlattu jo monta kertaa."
Viime vuosi oli selvästi parempi. Syksyllä oli kuiva jakso ja alkutalvesta saatiin pakkaset ennen lumen tuloa. Se pidentää korjuukautta loppupäästä.
"Kurjinta olisi, jos nyt sataisi lumen märän maan päälle. Silloin talvikorjuu jäisi todella lyhyeksi. Kausi loppuisi keväällä heti pakkasten loputtua."
Kelirikon kourissa painitaan koko eteläisessä Suomessa. "Tilanne on täälläkin paha. Puunkorjuu joudutaan pian keskeyttämään, sillä metsäpohjat ovat niin märkiä, ettei niille voi mennä", kertoo toiminnanjohtaja Jarmo Lahdenmaa Etelä-Pohjanmaan metsänhoitoyhdistyksestä.
"Kelirikkokohteet on kohta käyty läpi. Paikoin myös tiet ovat niin pehmeitä, että niitä ei voi käyttää."
Lahdenmaan mukaan sama koskee myös yritysten puunkorjuuta. Tilanne on menossa niin heikoiksi, että puuta saa liikkeelle enää pikiteiden varsilla olevista kelirikkoleimikoista.
Eikä sekään ole aivan varmaa, sillä osa kelirikkoleimikoistakin on niin märkiä, että niihin jää jälkiä korjuusta.
Puun kysyntä on pysynyt hyvänä korjuun vaikeuksista huolimatta. Kelirikkokohteista kilpaillaan edelleen, mikä näkyy niiden hinnoissa.
"Talvileimikoiden korjuukausi on jäämässä lyhyeksi, mikä laskee niiden kysyntää. Silti myös niiden kantohinnoissa näkyy nousua", sanoo Korpi.
Halutuin puutavaralaji Etelä-Suomessa on kuusitukki. Myös kuusikuitupuun kysyntä on parantunut.
Puukaupan kiri on ollut niin kova, että viimevuotinen 44,4 miljoonan kuution ostoennätys ehti rikkoutua jo viime viikolla. Uusi komea ennätys vahvistuu vielä muutaman rikkonaisen viikon ostoilla.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

