Metsäteollisuus perää työehtosopimukseen "merkittäviä kilpailukykyä parantavia" muutoksia
Kemianteollisuudelta puuttuvat vastaavat rajoitteet esimerkiksi ulkopuolisen työvoiman käytöstä.
Metsäteollisuus hakee työehtosopimusneuvotteluissa helpotuksia esimerkiksi ulkopuolisen työvoiman käyttöön. Kuva: Jarmo PalokallioMetsäteollisuus ry ja Paperiliitto ry ovat käyneet elokuun alusta neuvotteluja työehtosopimuksen uudistamisesta. Metsäteollisuuden tavoitteena on tuottavuuden parantaminen ja kansainvälisen kilpailukyvyn vahvistaminen.
"Haluamme merkittäviä kilpailukykyä parantavia muutoksia. Esimerkiksi ulkopuolisen työvoiman käytössä teknologia- ja kemianteollisuudella ei ole sellaisia rajoituksia kuin meillä", toteaa työmarkkinajohtaja Nina Pärssinen Metsäteollisuus ry:stä.
Pärssisen mukaan rakenteelliset uudistukset ovat välttämättömiä, sillä esimerkiksi paperin kysyntä vähenee ja tuotannossa on ylikapasiteettia Suomen päämarkkina-alueella Euroopassa. Metsäteollisuuden tavoitteena on varmistaa, että tuotanto ja työpaikat pysyvät Suomessa eivätkä siirry kilpailijamaihin.
Neuvottelut ovat olleet pysähdyksissä viime viikosta lähtien.
"Neuvotteluissa ei ole edetty eli sopimusta ei ole saatu aikaiseksi. Tämän tarkemmin Metsäteollisuus ei kommentoi työehtosopimusneuvotteluiden sisältöä tai aikatauluja", sanoo Pärssinen.
Paperiteollisuuden työehtosopimuksen sopimuskausi päättyy 30.9.2017 eli huomenna lauantaina. Työehtosopimuksen määräykset ovat kuitenkin voimassa siihen saakka, kunnes uusi sopimus on tehty tai sopimusneuvottelut muuten ovat päättyneet. Myös työrauhavelvoite on voimassa niin kauan, kunnes jompikumpi osapuoli ilmoittaa toiselle osapuolelle neuvottelut päättyneiksi.
Kumpikaan osapuoli ei ole antanut tällaista ilmoitusta.
Metsäteollisuus on ilmoittanut olevansa halukas jatkamaan neuvotteluja. Seuraavaa neuvottelutapaamista ei kuitenkaan ole sovittu osapuolten välillä.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
