Hirvituhon vaikutus paljastuu rungon kätköstä

Jokaisesta laudasta määritetään kaikki viat. Hilkka Ollikainen (vas.) kirjaa, Erkki Piiroinen ja Veijo Salo mittaavat. Ville-Petteri Määttä Kuva: Viestilehtien arkisto

LOVIISA, LAPINJÄRVI (MT)

Hommansby sågin sahalla Loviisan Skinnarbyssä on sahattu kummia: ohutta tuppilautaa oksaisista ja mutkaisista nuorehkoista männyistä.

Laudoista etsitään uutta tietoa hirvituhojen vaikutuksesta männyn laatuun.

Ne on sahattu puista, joita Metsäntutkimuslaitoksen professori Yrjö Vuokila antoi vioittaa 34 vuotta sitten.

Vuokilan perustamassa kokeessa 0,5–3-metrisiin taimikoihin leikattiin hirven syönnöstä jäljitteleviä vikoja.

Latvoja ja oksia katkaistiin eri korkeuksilta eri puolilla maata sijaitsevissa koemetsiköissä. Sen jälkeen metsiä hoidettiin muuten tavalliseen tapaan, mutta tutkimukselle kallisarvoiset, vioitetut puut säästettiin taimikonhoidossa.

Tutkijoiden nykypolvi saa kokea metsiköiden ensiharvennuksen ja kurkistaa runkojen sisälle.

Laajamittaiset hirvituhot männyntaimikoissa alkoivat 1970-luvulla hirvikannan paisuessa koko maassa. Myös metsäntutkijat havahtuivat ongelmaan.

Vuokilan alkuperäinen ajatus oli jäljitellä hirven syönnöstä ja katsoa, miten taimet selviäisivät, kertoo Metlan nykyisestä hirvituhotutkimuksesta vastaava Juho Matala.

”Käsittelyt vastaavat hyvin hirven kertasyönnöstä.”

Todella pahoilla tuhoalueilla vuodesta toiseen jatkuva syönti pysäyttää taimikon kasvun. Selvästi pilalle menneen taimikon kehitystä ei olisi mielekästä tutkia.

Jo muutaman vuoden kuluttua vioituksesta taimista nähtiin, jatkavatko ne kasvuaan. Kasvun jatkumisesta huolimatta rungon sisään jää katkaisuista johtuvia vikoja.

Hirvituhojen teknis-taloudellisten vaikutuksen selvittämiseksi vioittunutta puuta on kasvatettava vuosikymmenet, sahattava runko auki ja mitattava sahatavaran laatu.

Kaukoviisaasti Vuokilan koetta päätettiin jatkaa.

Ruotsissa on tutkittu aitojen hirvituhomäntyjen laatua. Puista ei kuitenkaan tiedetä, millainen niiden tuho on tarkalleen ollut taimena. Metlan tutkimuksesta voidaan saada selville, minkälainen syönnös missä kohtaa latvaa pilaa puun laadun - millaisista vioista puut toipuvat vielä tukiksi ja millaisista eivät.

Yksi avoin kysymys on, voidaanko ensiharvennusmännikön ulkoasusta päätellä puiden tukkikelpoisuutta, vai voiko runkojen sisään jäädä vakavia piileviä vikoja.

”Ennakko-odotus aikaisempien tutkimusten perusteella on, että ainakin pikkutukin kokoisista rungoista erottaa, mitkä ovat vioittuneita.”

Tutkijat arvioivat myös eri muuttujien, kuten kasvupaikan vaikutusta hirvituhoihin. Nykytiedon valossa otaksutaan, että männyn kasvu elpyy rehevillä mailla paremmin kuin köyhillä. Toisaalta selviäviin puihin jäävät viat lienevät rehevillä vakavampia kuin karuilla mailla. Sen voi nähdä esimerkiksi rehevillä mailla vioittuneiden puiden mutkaisuudesta.

Hirvituhoilla on maantieteellinenkin ulottuvuus. Viime vuosina hirvikantaa on vähennetty metsästämällä.

Metsätuhot ovat vähentyneet Etelä-Suomessa, mutta eivät pohjoisessa.

”Pohjois-Suomessa metsät eivät kestä hirvituhoja samalla tavalla kuin Etelä-Suomessa. Hitaan kasvun vuoksi altistus kestää kauemmin.”

Pohjois-Suomen metsien hirviherkkyyden vuoksi metsätalouden näkökulmasta siedettävä hirvikanta on alhaisempi kuin etelässä.

Hirvitutkimuksesta kertyy valtavasti aineistoa. Kahdeksalta paikkakunnalta kaadetut puut on halkaistu ytimestä ja sahattu 16–17 millimetrin vahvuisiksi tuppilaudoiksi. Jokainen lauta laadutetaan tarkasti: oksien koot ja erilaiset viat merkitään joka metriltä muistiin, ydintä lähinnä olevista laudoista molemmilta lappeilta.

Laudat on sahattu tarkoituksella ohuiksi, jotta vikojen sijainti ja ulottuvuus saadaan tarkasti selville. Aineiston valmistuttua on mahdollista simuloida, minkälaista ”oikeaa” sahatavaraa rungoista olisi voitu saada.

Ensimmäiset analyysit valmistuvat syksyllä, mutta Maa- ja metsätalousministeriön sekä Metlan itse rahoittama tutkimushanke jatkuu vuoteen 2016. Hirvituhokokeiden edelleen jäljellä olevia koepuita on tarkoitus kasvattaa senkin jälkeen, tukkipuiksi asti.

HENRIK SCHÄFER

Yksi avoin kysymys on, voidaanko ensiharvennusmännikön ulkoasusta päätellä puiden tukkikelpoisuutta,

vai voiko runkojen sisään jäädä

vakavia piileviä vikoja.

Avaa artikkelin PDF