Yhden metsäkanalinnunsaalistus kesti kaksi vuorokautta
Valtion mailla metsäkanalinnun saaliiksi saaneet tavoittelivat saalista keskimäärin kaksi metsästysvuorokautta. Yhden metsästysvuorokauden aikana jahdissa kuljetaan noin kuusi tuntia.
Nämä ja monet muut tilastotiedot kerätään valtion mailla pienriistaa metsästäneiltä saalispalautteen kautta. Saalispalautteen voi antaa internetin kautta verkkopohjaiseen järjestelmään tai postitse.
Verkkopohjainen riistatalouden suunnittelu- ja seurantajärjestelmä on ollut käytössä vuodesta 2003 alkaen, kertoi Metsähallituksen ylitarkastaja Ahti Putaala Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen riistapäivillä Kajaanissa.
Järjestelmää käytetään valtion lupa-alueiden metsästyksen mitoittamiseen sekä toteutuneen metsästyksen ja luvanmyynnin raportointiin. Saalispalautteen keruun yhteydessä kerätään metsästäjistä taustatietoja.
Vuonna 2011 valtion maille myytiin 42 000 pienriistalupaa. Saalispalautteen metsästyksestä on antanut jo nyt yli viidennes metsästäjistä. Yleensä palautetta antaa 9 000–11 000 metsästäjää eli noin kolmannes.
Metsästäjät ostavat yleensä noin kolmeksi vuorokaudeksi pienriistaluvan.
Keski-iältään metsästäjät olivat viime vuonna 47-vuotiaita. Heistä puolet metsästi koiran kanssa. Jokaista saaliseläintä kohti metsästäjä samoili maastossa keskimäärin 20 kilometriä. Metsäkanalinnun saaminen saaliiksi kesti kaksi metsästysvuorokautta.
”Tulevaisuudessa saalistilastointia halutaan kehittää. Saalistietojen keruu parantaisi pienriistasaaliin luotettavuutta, kattavuutta ja alueellista tarkkuutta”, kertoo Putaala.
SARI PENTTINEN
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
