Metsäalankoulutus selvitetään
TTS käynnistää esiselvityksen metsäalan koulutuksesta. Vuoden 2013 loppuun mennessä valmistuva selvitys tuottaa ehdotukset metsäalan määrälliseen, sisällölliseen ja markkinoinnilliseen kehittämiseen eri koulutusasteilla.
Tulevaisuus tuo tullessaan lisää epävarmuutta, mutta myös uusia mahdollisuuksia esimerkiksi biotaloudessa. Metsäalan erityishaasteena ovat vetovoiman ja mielikuvien parantaminen, koulutuksen laadun ja sisältöjen kehittäminen sekä työelämäyhteyksien kohentaminen.
”Tavoitteena on luoda kokonaiskuva siitä, missä esimerkiksi koulutetut metsäkoneenkuljettajat työskentelevät. Heitä kun on paljon muuallakin kuin metsässä”, TTS:n tutkija Eila Lautanen kertoo.
Hanke selvittää ensimmäistä kertaa metsäalalla toimivien ammattilaisten urapolkuja Tilastokeskuksen rekistereistä. Sijoittumisselvitys kertoo, missä alan koulutuksen suorittaneet ovat töissä. Lisäksi selvitetään minkä muun alan koulutuksen suorittaneita työskentelee metsäalan ammateissa.
Luvassa on myös konkreettisia kehitysideoita. Selvitystyön vetäjä, yliopistonlehtori Mika Rekola Helsingin yliopiston metsätieteiden laitokselta painottaa, että hanke pyrkii vaikuttavuuteen.
”Tuotetaan muutakin kuin raportteja, joilla on paha tapa jäädä pölyttymään hyllyyn. Haemme olemassa olevat hyvät käytänteet esiin ja pyrimme muodostamaan tuoreita kehitysideoita”, Rekola kuvailee.
Työn rahoittaa Metsämiesten säätiö. Työtä tehdään Helsingin ja Itä-Suomen yliopistossa sekä TTS – Työtehoseurassa. MT
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
