
Kuusikoita tuhoaville kirjanpainajille hellekesä on ollut ihanteellinen – tuhojen ehkäisemiselle tärkeät lain päivämäärät pettivät
Epidemiaraja on ylittynyt jo viidessä maakunnassa, kesän toinen lisääntymiskierros menossa laajoilla alueilla.
"Tänä kesänä kaarnakuoriaiset ehtivät aikuistua 2–3 viikkoa ennen lain päivämääriä", erikoistutkija Heli Viiri sanoo. Hän tutki kirjanpainajapyydykseen kertynyttä saalista keskiviikkona mittauspisteessä Tuupovaaran Luutalahdessa Joensuussa. Kuva: Lari Lievonen
Kirjanpainajat ovat tummia noin puolen senttimetrin mittaisia kaarnakuoriaisia. Kuvassa on aikuisia kirjanpainajia. Kuva: Lari Lievonen
Metsänomistajalla on kesäkuukausina aikaa vain muutamia viikkoja korjata myrskyn kaatamat tai muuten vaurioituneet kuuset pois, jos hän aikoo maksimoida puun myyntitulot ja minimoida ympäröivän metsän tuhot. Kuva: Lari LievonenEnnätyksellinen hellekesä on ollut ihanteellinen kuusiin iskeytyvän kirjanpainajan lisääntymiselle. Tuhojen ehkäisyn kannalta kesä on ollut metsänomistajille vaikea.
"Aikaisin toukokuussa parveilleet emot ja koiraat ovat pyöräyttäneet jo toiset jälkeläiset", Luonnonvarakeskuksen (Luke) erikoistutkija Heli Viiri kertoo.
Sen lisäksi ensimmäisenä syntyneet jälkeläiset ehtivät kesän kuluessa itsekin lisääntymään eli syntyy toinen sukupolvi.
Toinen sukupolvi edellyttää, että kasvukauden lämpösummaa kertyy 1 500 dd:tä. Lämpösummaan lasketaan viiden lämpöasteen ylittävät vuorokautiset lämpötilat.
"Jos elokuussa vähänkin lämpöä riittää, toista sukupolvea kehittyy vielä lisää monilla alueilla."
Otollisia vuosia kirjanpainajille on ollut 2000-luvulla useita, viimeksi 2013.
Kuluva kesä on Viirin mukaan ensimmäinen, kun Keski-Suomessa ylittyi epidemiaraja. Luken mittauspisteissä epidemiarajana pidetään 15 000 yksilöä kesän aikana.
Epidemiaraja on tällä hetkellä ylittynyt myös Etelä-Karjalassa, Kymenlaaksossa, Pirkanmaalla ja Pohjois-Savossa.
Metsätuholakiin kirjatut päivämäärät puutavaran kuljetuksesta pois metsästä osoittautuivat tänä vuonna selvästi liian myöhäisiksi.
Niin kutsuttu ötökkälaki vaatii, että hakattu kuusipuutavara ja tuulen kaatamat kuuset pitää kerätä pois metsistä ja metsäteiden varsilta Salpausselän eteläpuolella viimeistään 15. heinäkuuta, Väli-Suomessa 24.7. ja Kainuussa sekä Lapissa 15.8.
"Tänä kesänä kaarnakuoriaiset ehtivät aikuistua 2–3 viikkoa ennen lain päivämääriä", Viiri sanoo.
Metsänomistajalla on kesäkuukausina aikaa vain muutamia viikkoja korjata myrskyn kaatamat tai muuten vaurioituneet kuuset pois, jos hän aikoo maksimoida puun myyntitulot ja minimoida ympäröivän metsän tuhot.
Kirjanpainajien iskettyä tukkiosuuteen koko rungon arvo putoaa nopeasti kuitu- tai energiapuuksi. Kuoren alla kehittyneen uuden sukupolven saavutettua lentokyvyn lähimetsä on vaarassa.
Kahvinporon värisestä puun rungolle ilmestyneestä purusta voi Viirin mukaan tunnistaa, että kirjanpainajat ovat jättäneet puun ja lähteneet lentoon etsien lisääntymiselle sopivia uusia kohteita.
Ensimmäisenä kirjanpainajat hakeutuvat heikkokuntoisiin puihin.
"Kun kirjanpainajia on paljon, niiden joukkovoima kasvaa ja silloin ne voivat tappaa myös täysin terveitä kasvavia kuusia", Viiri sanoo.
Hän huomauttaa, että viime talven lumien vahingoittamien puiden tai alkukesän myrskynkaatojen korjuu saattaa olla jo tuhojen ehkäisyn kannalta myöhäistä.
"Niihin kirjanpainajat ovat jo iskeytyneet ja lähteneet pois. Keskivertokesänä kiire korjata olisi ohi, ja puut kannattaisi mieluummin jättää metsään lahopuiksi lisäämään monimuotoisuutta."
Nyt korjaamattomiin tuulenkaatoihin voi ennätyksellisen lämpimän kesän vuoksi vielä iskeytyä kirjanpainajia.
Kirjanpainajien jättämillä puilla on Viirin mukaan arvoa, koska niissä voi kehittyä kirjanpainajien luontaisia vihollisia kuten muurahais- ja konnakuoriaisia.
Metsänomistajia Viiri neuvoo tarkkailemaan kuusikoitaan. Yli 20 kuusen tuulenkaatoryhmät kannattaa korjata kesäaikaan mahdollisimman nopeasti pois.
Metsätuholaki edellyttää, että metsänomistaja poistaa 10 kuutiometriä hehtaarilla ylittävän osan vahingoittuneista puista laissa mainittuihin määräpäiviin mennessä.
Etelä-Suomessa kesä–elokuussa kaadettu kuusipuutavara pitää kuljettaa pois metsästä 30 päivän kuluessa hakkuusta.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
