Nokipannukahvit tärkeä osa hakkuunäytöstä
Tällä viikolla vietetään metsänomistajaviikkoa. Paikalliset metsänhoitoyhdistykset järjestävät muun muassa työnäytöksiä ja pitävät toimistojensa ovet avoinna vierailijoille.”Nokipannukahvi on kyllä tärkeä juttu metsätapahtumassa”, sanoo liperiläinen metsänomistaja Irja Karttunen hymyillen. Karttunen on tullut miehensä Timo Karttusen kanssa metsänhoitoyhdistys Pohjois-Karjalan järjestämään hakkuunäytökseen Liperiin.
Tapahtuma alkoi kymmeneltä, mutta innokkaimmat olivat paikalla jo yhdeksän maissa. Yhteensä tapahtuma houkutteli paikalle noin 100 henkeä.
”Täällä tapaa samanhenkisiä ihmisiä. Ohjelmaan ei tarvita viihdettä, vaan asiaa”, sanoo Timo Karttunen, joka kertoo osallistuvansa metsäalan tapahtumiin, aina kun siihen on mahdollisuus.
Liperin hakkuunäytöksen lisäksi maakunnassa järjestetään yhteensä kolme metsänomistajaviikon tapahtumaa.
”Olemme aiemmin järjestäneet avoimien ovien -päivän toimistoilla, mutta ne eivät saa väkeä yhtä hyvin liikkeelle kuin toiminnallinen tapahtuma”, kertoo metsänhoitoyhdistys Pohjois-Karjalan metsäneuvoja Jukka Behm .
Metsänomistajaviikolla halutaan muistuttaa metsänomistajia metsänhoitoyhdistysten toiminnasta ja palveluista.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

