Kesäleimikot hyvin kaupaksi pohjoisessa
Puukauppa käy Suomessa vakaasti. Ostajien kesälomat aiheuttavat kuitenkin pientä hiljenemistä.
Edellisviikosta ostomäärät laskivat hieman, yli 630 000 kuutiometristä 516 000 kuutioon.
Eroa viime vuoden ostomääriin on vajaa kolmannes.
Metsänhoitoyhdistys Kuusamon metsäneuvojan Juha Pitkäsen mukaan Pohjois-Suomen kesäleimikkoja myydään tällä hetkellä hyvin. Ensiharvennusta saattaa kuitenkin joutua jonkin verran odottamaan.
”Lähes kaikille puutavaralajeille on sekä kysyntää että tarjontaa. Energiapuu ei kuitenkaan mene kaupaksi Vapon lopetettua ostot alueellamme”, Pitkänen toteaa.
Pitkäsen mukaan puuta on tarjolla hieman viime vuotta enemmän. Kantohinnat ovat kuitenkin pysyneet melko samoina. Ainoastaan kuitupuun hinta on hiukan laskenut.
”Myyjien kannalta hinnat saisivat olla korkeammalla. Metsätalous on kuitenkin kannattavaa, vaikka Etelä-Suomen lukemiin ei päästäkään”, Pitkänen huomauttaa.
Etenkin uuden metsälain sallimat lyhyemmät kiertoajat parantavat Pitkäsen mukaan metsätalouden kannattavuutta.
Muualla Suomessa hankala kuusitukki on Pitkäsen mukaan käynyt Kuusamossa hyvin kaupaksi. Tukkikertymät ovat kuitenkin etelään verrattuna vähäisiä.
Tämä johtuu Pitkäsen mukaan pienemmästä rungon koosta.
Innokkaimpia ostajia ovat Pitkäsen mukaan paikallinen Pölkky Oy sekä Metsä Group ja Stora Enso.
”Pölkky ostaa suurimman osan alueen sahapuusta. Suuret yhtiöt tekevät enimmäkseen ensiharvennuksia”, hän kertoo.
Puuta saadaan Kuusamossa keskimäärin 500 kiintokuutiometriä leimikkoa kohden. Leimikon koko on kuitenkin Pitkäsen mukaan jonkin verran pienentynyt.
Kuusamon alueella ei Pitkäsen mukaan ole suurempia metsätuhoja. Pistiäisiä on kuitenkin havaittu jonkin verran.
Myös viime syksyn myrskypuista on osa korjaamatta.
”Suuri osa myrskytuhopuista on korjattu jo syksyllä. Jos tuulenkaatoja on kuitenkin ollut vähän, ne on usein jätetty odottamaan muita hakkuita”, Pitkänen toteaa.
Metsänhoitoyhdistyksen palveluja käytetään Pitkäsen mukaan Kuusamossa runsaasti. Noin 70–80 prosenttia myydystä puusta kulkeekin jossain vaiheessa yhdistyksen kautta.
TIINA HEIKKINEN
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
