”Ellei ole sahoja, ei ole biotalouttakaan”
Suomen sahat ry:n toimitusjohtaja Kai Merivuori pitää epätodennäköisenä, että Kajaanin saha saadaan myytyä.
”Hankalaa on löytää sahateollisuuden sisällä ostajia, sillä kannattavuus on heikkoa”, hän toteaa.
Sahojen ongelma on se, että puun hinta nousee ennen kuin sahatavaran hinta ehtii nousta.
”Markkinatilanne näyttää houkuttelevalta, mutta sahat eivät ehdi hyödyntää sitä ennen kuin suhdanteet heikkenevät jälleen.”
Merivuorta kismittää myös se, että UPM puhuu vain metsäteollisuuden sivuvirroista, joita yhtiö hyödyntää sellun, paperin ja energian tuotannossa.
”Jos Suomen sahateollisuus ajetaan alas, voi vetää rastin koko biotalouden yli”, hän jyrisee.
”Jos tukki ei liiku, ei liiku biotalouden raaka-ainekaan.”
Merivuoren mukaan Suomessa vain parhaat sahat pystyvät tekemään tulosta, suurin osa tekee tappiota.
”Kenenkään liiketoiminta ei ole terveellä pohjalla.”
Lääkkeeksi heikkoon kannattavuuteen hän peräänkuuluttaa varmuutta puuhuoltoon.
”Puukauppa täytyy saada sujumaan siten, että tukin hinta pysyy kohtuullisena. On myös metsänomistajan etu, että tukille säilyy kysyntää.”
Hänen mukaansa valtiovallan täytyisi patistaa puun myyntiin esimerkiksi verotuksellisin keinoin vastapainoksi sille, että tuetaan puun tuotantoa.
Sahat ovat siellä, missä metsätkin, Merivuori toteaa.
”Logistiikkaratkaisujen on tuettava vientiteollisuuden kilpailukykyä. Nyt tulisi luoda dieselveron palautusjärjestelmä raskaalle kalustolle ja kuroa ruotsalaisten sahojen kuljetustuesta saama kilpailuetu umpeen.”
SUVI NIEMI
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
