Sahat pyörivät voitolla
Sahat pyörivät viime vuonna pienellä voitolla. Tulosta syntyi alkuvuonna, mutta loppuvuonna kysyntä jo heikkeni ja varastot kasvoivat.Koskisen Oy:n sahateollisuusjohtaja Tommi Sneck kertoo sahojen tehneen viime vuonna 5–7 prosenttia voittoa. Tulosta syntyi etenkin alkuvuonna.
”Ei voi kuin ihmetellä, miten viime vuotta on joissakin yhteyksissä kutsuttu sahojen huippuvuodeksi. Joillakin aloilla näin matalalle jäävä tulos johtaisi yt-neuvotteluihin”, totesi Sneck sahojen sidosryhmäpäivässä viime viikolla.
Sneckin mukaan hyvä tulos kariutui sahojen heikkoon kilpailukykyyn. Vuoden loppua kohti sahatavaran hinta putosi nopeammin kuin tukin hinta.
”Ei tässä auta osoitella pelkästään muita. Me olemme hyviä tuotannossa ja puunhankinnassa, mutta sahatavaran myyntiä voisi petrata. Toisaalta emme me siinäkään aivan heikkoja ole. Esimerkiksi Kiinaan veimme viime vuoteen asti enemmän sahatavaraa kuin ruotsalaiset.”
Sneckin mukaan sahaus voisi kasvaa 2 miljoonalla kuutiolla. Se kirvoittaisi vientituloja 380 miljoonaa euroa ja kantorahaa 320 miljoonaa euroa.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

