Pirkanmaa nousi vuoden mh-yhdistykseksi
MTK on nostanut Pirkanmaan metsänhoitoyhdistyksen Vuoden 2014 metsänhoitoyhdistykseksi.
Puheenjohtaja Antti Teivaala piti yhdistyksensä palkitsemista oikeaan osuneena tunnustuksena. Takana toiminnanjohtaja Matti Sojakka. Kuva: Kari SalonenValinta julkistettiin keskiviikkona MTK:n metsävaltuuskunnan kokouksessa. Metsävaltuuskunnan puheenjohtaja Mikko Tiirola perusteli palkitsemista yhdistyksen yhteistyöhalukkuudella, verkostoitumisella, aktiivisella palvelutoiminnalla ja hyvällä positiivisella vireellä.
Tiirolan kiitteli, että Pirkanmaan metsänhoitoyhdistys on kasvanut alueensa merkittäväksi vaikuttajaksi puukaupassa. Yhdistyksen vahvuuksiin kuuluu myös hallinnon ja jäsenten välinen avoin viestintä.
Yhdistyksen puheenjohtaja Antti Teivaala kiitteli metsävaltuuskuntaa oikeaan osuneesta valinnasta.
"On totta, että meillä on haluttu viedä asioita eteenpäin. Olemme myös nähneet, että koko ketju hyötyy yhteistyöstä", totesi Teivaala.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
