Professori Metsälehdessä: Ei pitäisi metsittää Saharaa, vaan sen eteläpuolinen alue
Trooppisen metsänhoidon emeritusprofessorin Olavi Luukkasen mielestä puita pitäisi istuttaa sinne, missä on ihmisiä ja maataloutta.
Saharan eteläpuolisella Sahelin alueella on runsaasti maata, jonka metsittäminen olisi mahdollista. Tämä kuva on Somaliasta. Kuva: Kaijaleena RunstenTrooppisen metsänhoidon emeritusprofessori Olavi Luukkanen arvostelee Metsälehden haastattelussa ST1:n toimitusjohtajan Mika Anttosen esittämää ajatusta Saharan aavikon metsittämisestä.
"Hänen ehdotuksensa haiskahtavat suoraan sanoen uuskolonialismilta: tehdään jotain Afrikassa, jotta me hyödymme siitä", Luukkanen sanoo Metsälehdelle.
Luukkasen mielestä Anttosen ehdotuksesta paistaa tietämättömyys siitä, mitä nyt jo tehdään Sahelissa, eli Saharan eteläpuolisella alueella.
Alueen sademäärä riittää puiden kasvuun, toisin kuin Saharassa. Sahelissa on myös ihmisiä, jotka hyötyisivät puiden kasvattamisesta.
Metsittämistä helpottaa myös, että alueella on valmiiksi herkästi vesovaa puiden juuristoa.
Ratkaisevaa on Luukkasen mukaan maanomistus. Nigerissä metsäala lähti kasvuun, kun kylien viljelymaan omistus turvattiin. Valtion omistamilla mailla puuston häviäminen jatkuu.
Sahelissa on seitsemän miljoonaa neliökilometriä metsitykseen soveltuvia, maatalouskäytössä olevia alueita. Tämä vastaa karkeasti ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi tarvittavaa metsäpinta-alan lisäystä.
Metsälehti: Unohtakaa Saharan istutukset!
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
