Iisalmessa suurpalo Lunawoodin tehtaalla – ei henkilövahinkoja
Pelastuslaitoksen mukaan palo sai alkunsa höylälinjasta.Pohjois-Savossa Iisalmessa on syttynyt suurpalo lämpöpuuvalmistaja Lunawoodin tehtaalla, kertoo pelastuslaitos. Lunawoodin toimitusjohtaja Arto Halonen kertoo STT:lle, ettei palossa ole sattunut henkilövahinkoja.
Pelastuslaitoksen mukaan palo sai alkunsa höylälinjasta, mutta Halosen mukaan syttymissyystä ei ole varmuutta. Halonen kertoo pelastuslaitoksen rajaavan paloa parhaillaan.
"Tällä hetkellä on savusukellus käynnissä, sisään on päästy. Näyttää, että meillä on tuhoutumassa yksi prosessiuuni. Höyläämöä ollaan rajaamassa, että se ei tuhoutuisi. Tällä hetkellä muuta ei tiedetä", Halonen kertoo.
Vahinkojen lopullista laajuutta on vielä mahdotonta arvioida.
"Ei mennä asioiden edelle, kun ollaan vasta sisällä siellä. Mutta tällä hetkellä puhumme miljoonaluokan vahingoista", Halonen sanoo.
Pelastuslaitos sai hälytyksen palosta kahdeksan aikaan aamulla. Halosen mukaan automaattijärjestelmä teki hälytyksen.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

