Woodprime hakeutui konkurssiin
Kouvolan Voikkaalla puuelementtejä valmistava Woodprime on hakeutunut konkurssiin.
Yritys ehti toimia kolme vuotta UPM:n entisen paperitehtaan tiloissa. Se ei noussut missään vaiheessa voitolliseksi.
Suurimmat velkojat ovat UPM ja Nordea. Yhtiö työllisti 12 työntekijää.
Woodprimen suurin omistaja on Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra. Muita omistajia ovat Finnvera, Rasto Oy, MTK, Puuliitto ja Ari Martonen.
MTK sijoitti Woodprimeen yhteensä noin 420 000 euroa, kertoo talousjohtaja Heikki Laurinen.
”Yrityksellä oli hyvä liiketoimintaidea. Näimme tärkeäksi, että puulla on monipuolisia käyttökohteita. Valitettavasti yritys ei saanut riittävästi tuulta siipiensä alle”, Laurinen harmittelee.
Henrik Schäfer
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
