Antti-myrsky toi talven kertaheitolla
Börje Lindström oli perjantaina ollut raivaamassa jälkiä yön yli. Myrskyn jälkeen luvassa on pakkasjakso. Markku Vuorikari Kuva: Viestilehtien arkistoPerjantaina Etelä-Suomen yli pyyhkäissyt Antti-myrsky sekoitti Etelä-Suomen liikenteen. Lumentulo kaatoi puita tielle ja motitti ihmisiä Kirkkonummen Porkkalassa.
Asukkaiden lisäksi satimeen jäi kolme autokunnallista sähköverkkoa korjanneita asentajia.
Maanviljelijä Börje Lindström oli perjantaina auraamassa teitä traktorillaan Bölentiellä Porkkalassa.
”Puita on tiellä, eikä Bölentien kautta kukaan ole päässyt vielä pois. Kun yksi puu on poistettu, toinen kaatuu tilalle”, Lindström kertoi.
”Sähkömiehiä oli vielä perjantaina puolen päivän aikaan motissa. He eivät päässeet pois työmaalta eivätkä vaihtomiehet tilalle.”
”Palokunta lähti jo pois paikalta. Sanoivat, että on liian vaarallista poistaa puita tieltä”, yön yli työskennellyt Lindström toteaa.
Länsi-Uudellamaalla yksi sopimuspalokuntalainen loukkaantui lievästi jäätyään kaatuvan puun alle.
Metsänhoitoyhdistys Eteläisen metsäreviirin aluemetsänhoitajan Magnus Wikstenin alustavien tietojen mukaan puita ei ole kaatunut suuria määriä.
”Saaristossa tuulenkaatoja on enemmän, mutta mantereella lähinnä yksittäisiä. Maanantaina tiedämme tarkemmin”, Wiksten kertoo.
Hän muistuttaa, että viime talven myrskyt kaatoivat alueella 150 000 kuutiota metsää, joten ”tämähän on vielä pientä.”
Myös Järvi-Savon yhdistyksen toiminnanjohtaja Vesa Väänänen kertoo, että hänen tietoonsa ei vielä ole tullut suurtuhoja.
Alueella toimivan Suur-Savon Sähkön jakelukatkot johtunevat siis yksittäisistä tuulenkaadoista.
Päijät-Hämeessä Padasjoella tuuli kaatoi pelastuslaitoksen mukaan ainakin 30 puuta.
Myrsky vei perjantaina sähköt tuhansilta. Fortumin ja Elenian verkkoalueilla enimmillään noin 20 000 asiakasta oli sähköttä.
Kovat tuulenpuuskat aiheuttivat sähkövikoja myös Kaakkois-Suomessa esimerkiksi Lappeenrannan Energiaverkkojen ilmajohtoverkossa haja-asutusalueilla.
Raideliikenne oli pääkaupunkiseudulla perjantaina suurissa vaikeuksissa. Kaikki Helsingistä lähtevät junat olivat myöhässä jopa tunteja. Useita vuoroja jouduttiin perumaan kokonaan.
Lumimyräkkä hankaloitti lentoliikennettä Helsinki-Vantaan lentoasemalla. Finnairin mukaan suuri osa yhtiön lennoista myöhästyi puolesta tunnista tuntiin.
Perjantain vastaisena yönä alkanut puhuri on yksi voimakkaimmista mitatuista itämyrskyistämme, kertoi Ilmatieteen laitos.
Suomenlahdella mitattiin perjantaiaamuna ennätyksellisen kovaa myrskytuulta. Ilmatieteen laitoksen mukaan keskituulen nopeus oli 29 metriä sekunnissa Kirkkonummen Mäkiluodon asemalla.
Edellisen kerran itätuuli oli lähes samoissa lukemissa helmikuussa 2010.
Aallokko Suomenlahdella oli poikkeuksellisen korkeaa. Korkein yksittäinen aalto ylsi 9,4 metriin. Sama lukema mitattiin vuoden 2001 marraskuussa.
Edellisen kerran itätuuli oli lähes samoissa lukemissa helmikuussa 2010.
ANTTI HIRSAHO
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
