Hyötypaperi kaipaa pitkäjänteistä polttoainepolitiikkaa – "Kannattavin polttoaine vaihtelee jatkuvasti"
Kierrätys- ja biopolttoaineita myyvän yrityksen mielestä polttoainekenttä muistuttaa tällä hetkellä tilkkutäkkiä.
Hyötypaperin liiketoimintapäällikkö Mikko Keisa muistuttaa, että jätteen lajittelu heti ketjun alkupäässä on paras tapa edistää kiertotaloutta. Kuva: Hanna LinnoveJätekasojen täplittämä kaatopaikka on perinteisesti ollut roskapussin viimeinen määränpää.
Kasoissa piilevien eri materiaalien uudelleenkäyttöön on kuitenkin alettu kiinnittämään yhä enemmän huomiota kiertotalousajattelun myötä.
Hyötypaperi Oy on yksi esimerkillinen kiertotalouden parissa toimiva yritys, joka tuottaa polttoaine-, kierrätys- ja ympäristöpalveluja yrityksille ja yhteisöille.
"Lähes puolet liiketoiminnastamme muodostuu polttoaineista. Erilaisia kiinteitä polttoaineita ovat esimerkiksi SRF-kierrätyspolttoaine, kierrätyspuu ja metsähakkeet", kertoo Hyötypaperin liiketoimintapäällikkö Mikko Keisa.
Polttoaineiden lisäksi kuljetukset muodostavat merkittävän osan Hyötypaperin liiketoiminnasta. Kolme muuta liiketoiminta-aluetta ovat paperi, palvelut ja purku.
"Vuorokaudessa Valkealan bio- ja kierrätysterminaalista lähtee noin 20 rekallista polttoaineita eri puolille Suomea", kertoo yrityksen tuotantopäällikkö Olli Siekkinen.
Sekä Keisa että Hyötypaperin toimitusjohtaja Teemu Heinänen peräänkuuluttavat isoja linjoja ja jatkuvan lainsäädännön heittelyn lopettamista.
"Regulaatio ja poliittinen kenttä ovat isoin haasteemme. Muutoksia voi tulla hyvin nopealla aikataululla, ja ne voivat olla valtavia", Keisa toteaa.
"Polttoainepolitiikka on lyhytjänteistä, ja kannattavin polttoaine vaihtelee jatkuvasti. Sen vuoksi polttoaineiden toimittajakenttä on muodostunut tilkkutäkiksi, ja se näyttäytyy myös ostajalle hyvin hajanaisena. Pitkäjänteisemmällä politiikalla saataisiin parannettua yritysten investointirohkeutta", Keisa ja Heinänen vetoavat.
Toistaiseksi valtaosa jätteestä käytetään uudelleen energiana, koska eri jakeiden erottelu on haastavaa ja kallista puuhaa.
"Energiajakeen seassa on osia, joille olisi useita polttoa parempia loppukäyttökohteita. Haastavan lajittelun takia tarvitsisimme kuitenkin parempia verkostoja, joiden avulla eri materiaaleille löytyisi sopivia uudelleenkäyttökohteita", kertoo Hyötypaperin tuotantopäällikkö Olli Siekkinen.
Hyötypaperi toimittaa vuosittain yli 200 gigawattituntia metsäenergiaa.
"Valkealan toimipisteellä on 23 hehtaarin kokoinen asfaltoitu varastokenttä, jota voi edelleen laajentaa. Hankimme puut Kymenlaakson alueelta. Niistä suurin osa kulkee terminaalin kautta. Hankintasäde on noin 40 kilometriä", Keisa kertoo.
Hänen mukaansa energiapuun käyttö lisääntyy jatkuvasti eikä kaikkea pysty toimittamaan tien varresta.
Terminaalin ylläpitokustannukset ovat kalliimmat tienvarsihaketukseen verrattuna. Keisa kehuu kuitenkin terminaalien mahdollistamaa joustavuutta, tehokkuutta, toimitusvarmuutta ja laaduntarkkailua.
Metsätähteitä murskataan Valkealan toimipisteen terminaalialueella keskimäärin kuukauden välein.
"Mietimme aina etukäteen, mitä kannattaa ajaa suoraan tien vierestä ja mitä terminaalin kautta. Loka–toukokuun välinen aika on suurin hakkeen käyttöaika. Kun haketta voi tehdä ja varastoida läpi vuoden, tuo se myös työtä paikallisille yrittäjille", Keisa muistuttaa.
Hyötypaperin Valkealan toimipisteellä vierailu kuului metsäkeskuksen hallinnoimaan Bioterminaalit-hankkeeseen.
Hanke päättyi vuoden 2018 lopussa. Hankkeessa pyrittiin tunnistamaan Uudenmaan alueen metsäbiotalouden logistiikkaan liittyviä haasteita ja löytämään niihin liiketaloudellisesti kannattavia ratkaisumalleja.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
