Luontodokkaristin opein: Hiilinieluja kasvatetaan vain metsänomistajan tuella
Hiilinielukeskustelussa kompensaatio ja metsänomistajien osallistaminen jäävät usein vähemmälle.Kuuntelin hiljattain David Attenboroughin kirjan Yksi elämä, yksi planeetta. Itse asiassa hullaannuin siitä niin, että kuuntelin sen saman tien kahteen kertaan ja joitakin osia vielä lisää. Attenborough on monille tuttu BBC:n luontodokumenteista, joita olemme Suomessa saaneet ihastella Avara Luonto -nimellä.
Attenborough on todella huolissaan maapallon tilasta, mutta joka käänteessä hän valoi uskoa siihen, että toivoa on. Hänen tarkoituksenaan ei selvästikään ole lisätä ahdistusta.
Valtamerten lannoittaminen planktonin lisäämiseksi ja kodinkoneiden leasingmalli niiden käyttöiän pidentämiseksi ja metallien kierrättämiseksi kuulostavat maallikon korvaan järkeenkäyviltä. Eniten kuitenkin ihastuin Attenboroughin esittämiin metsien biodiversiteetin ja hiilinielun lisäämiskeinoihin.
Sata hehtaaria pystymetsää tropiikissa on vähemmän arvokas kuin palmuöljyplantaasi. Arvon määritelmää on muutettava niin, että biodiversiteetti ja hiilensidonta huomioidaan. Kestävät hakkuut olisivat silti sallittuja.
Ja sitten se olennainen: Attenborough korostaa, että kompensaatiota biodiversiteetin ja hiilinielujen kasvattamisesta tulee maksaa paikallisille, ja kokemusten mukaan hankkeet onnistuvat vain, jos paikalliset ovat täyspainoisesti mukana suunnittelussa.
Metsäurani alkutaipaleella Metsäntutkimuslaitoksen Muhoksen yksikön johtajana toiminut, MML Jukka Valtanen valisti minua, ja monia muitakin, elävästi siitä, että kun Tarzanin ja Janen kotona puusta putoaa siemen maahan, sillä on mahdollisuudet itää ja kasvaa isoksi puuksi. Kun sama ilmiö tapahtuu Suomessa, siemen kohtaa paksun kuntan, ja sen kasvuun lähdön mahdollisuudet ovat hyvin rajalliset.
Tropiikin oppeja ei juurikaan voida soveltaa Suomeen. Tätä kuitenkin tapahtuu jatkuvasti joko tiedostamatta tai tietoisesti harhaan johtaen puuston kasvua ja käsittelytapoja koskevassa keskustelussa. Näissä keskustelussa kompensaatio ja metsänomistajien osallistaminen suunnitteluun jääkin sitten vähemmälle.
Myönnettäköön, ettei Suomi ole kehittyvä maa. Tosiasia on myös, että Suomen puuston määrä lisääntyy koko ajan ja että Suomen uhanalaisista lajeista metsäelinympäristöjen uhanalaisten lajien tilanne on paras. Mekin pystymme silti parempaan.
Hyviä keinoja eivät kuitenkaan ole syyllistäminen ja vastakkaisasettelu, joita etenkin näin vaalien alla harjoitetaan. Eivätkä avoimen metsätiedon väärinkäyttäminen tai jokamiehenoikeuden nojalla tapahtuvat luontokartoitukset.
Uskon, että vapaaehtoisuuteen ja kompensaatioon perustuvat menetelmät tulevat jatkossakin olemaan kaikkein tehokkaimpia keinoja niin biodiversiteetin kuin hiilinielujenkin lisäämisessä. Metsänomistajien ärsyttäminen tuskin edistää mitään.
Kirjoittaja on metsänhoitoyhdistys Mänty-Saimaan toiminnanjohtaja.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
