Metsän ympäristötukien käsittely jumissa, jonojen purku voi kestää ainakin vuoden loppuun
Tänä ja viime vuonna on jätetty yli 1 200 tukihakemusta metsän määräaikaiseen suojeluun.
Ympäristötukea on tälle vuodelle varattu noin 20 miljoonaa euroa. Metsänomistajille on maksettu noin kuusi miljoonaa euroa tukea tänä vuonna. Kuva: Jaana KankaanpääTänä ja viime vuonna saapuneista ympäristötukihakemuksista on käsitelty vasta noin puolet. Loput hakemukset odottavat edelleen päätöstä.
Tänä ja viime vuonna on jätetty yli 1 200 ympäristötukihakemusta metsän määräaikaiseen suojeluun. Kesän jälkeen hakemusten käsittelyajat ovat jälleen pidentyneet.
Metsäkeskuksen tiedotteen mukaan hakemusten käsittelyyn on tulossa muutama toimihenkilö lisää maksatuksen nopeuttamiseksi. Lisäksi hakemusten käsittelytapaa on pyritty kehittämään.
”Näiden muutosten uskotaan nopeuttavan käsittelyä. Ruuhkautuminen alkoi kuitenkin jo viime vuoden lopulla. Valitettavasti jonojen purkaminen voi kestää ainakin vuoden loppuun saakka”, kertoo rahoitus- ja tarkastuspäällikkö Jarkko Partanen Metsäkeskuksesta.
Ympäristötuen haku avautui viime vuoden maaliskuussa. Hakemusten tarkistaminen alkoi elokuussa ja ensimmäiset tukipäätökset tehtiin viime vuoden joulukuussa.
Metsäkeskuksen mukaan ensimmäinen ruuhkapiikki johtui tietojärjestelmän viivästymisestä.
Kesäkuussa ympäristötuen keskikantohintoihin tuli merkittävä korotus. Moni metsänomistaja perui hakemuksensa ja jätti uuden hakemuksen, koska halusi saada korkeamman tuen.
”Hakemusten käsittelijöillä on mennyt paljon aikaan peruttujen tukihakemusten selvittelyyn.”
”Nyt käsittelyajat ovat jälleen venyneet, koska hakemusten käsittelijöillä on mennyt paljon aikaan peruttujen tukihakemusten selvittelyyn”, Partanen kertoo.
Ympäristötukihakemukset otetaan käsittelyyn saapumisjärjestyksessä. Jos hakemuksessa on puutteita tai tarvitaan lisäselvityksiä, vie se aikaa käsittelyssä.
Ympäristötukea on tälle vuodelle varattu noin 20 miljoonaa euroa. Tukea on maksettu tänä vuonna metsänomistajille noin kuusi miljoonaa euroa. Jonossa on hakemuksia noin 12 miljoonan euron verran.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat







