Maailman hiilidioksidipäästöt eivät ole juuri kasvaneet enää 10 vuoteen, arvioi tuore tutkimus
Fossiiliset päästöt eivät ole talttuneet, mutta maankäytön muutoksista johtuvien päästöjen arvioidaan kääntyneen laskuun. Arvioihin liittyy paljon epävarmuuksia.
Metsäkadosta johtuvat päästöt ovat vähentyneet 2000-luvulla, arvioi tuore tutkimus. Kuvassa taimitarha Myanmarissa. Kuva: Kaijaleena RunstenGlobal Carbon Project -tutkimushankkeen arvion mukaan metsäkato ja muut maankäytön muutokset ovat viime vuosina aiheuttaneet vähemmän hiilidioksidipäästöjä kuin tähän asti on luultu. Tuoreen arvion mukaan vuotuiset päästöt maankäytön muutoksista ovat laskevalla uralla, kun aiemmissa arvioissa niiden on laskettu nousevan vuosittain.
Maankäytön muutosten laskevien päästöjen seurauksena maailman nettohiilidioksidipäästöt olisivat uuden arvion mukaan pysytelleet lähes vakaina viimeisen 10 vuoden ajan, vaikka päästöt fossiilisista lähteistä ovatkin kasvaneet.
Jos vuodet 2020 ja 2021 luetaan mukaan, maailman nettopäästöt olisivat jopa laskevalla trendillä. Se johtuu kuitenkin koronapandemian aiheuttamasta vuoden 2020 päästönotkahduksesta, joka voi hyvinkin jäädä väliaikaiseksi.
Päästöarvion suurin korjaus koskee maankäytön muutosten päästöjä 2000-luvulla. Taustalla ovat satelliittikuviin perustuvien maanpeitekarttojen päivitykset ja tuoreet arviot maatalousmaan laajuudesta. Erityisesti trooppisilla alueilla viljelykseen on raivattu aiempia arvioita vähemmän maata. Lisäksi aineistosta on poistettu metsäpeitteen vuotuisen vaihtelun vaikutuksia.
GCP:n tutkimusta ei ole vielä vertaisarvioitu tieteellisesti. GCP korostaa myös, että maankäytön muutosten päästöjen arviointiin liittyy yhä paljon epävarmuuksia.
Uudet arviot eivät esimerkiksi välttämättä huomioi kunnolla metsäkadon kiihtymistä Brasiliassa viime vuosina eivätkä metsien mahdollista harvenemista ja vastaavia metsäalueiden päästöihin vaikuttavia muutoksia, jotka eivät näy metsäpinta-alassa.
Fossiilisten energialähteiden päästöjen GCP arvioi nousseen tänä vuonna nopeasti koronapandemian aiheuttamasta kuopasta. Varsinkin Kiinan ja Intian päästöt ovat kasvaneet ja ylittänevät jo aiemman ennätysvuoden 2019 lukemat. Koko maailman fossiilisten hiilidioksidipäästöjen arvioidaan jäävän hieman pienemmiksi kuin vuonna 2019. 41 prosenttia fossiilisista hiilidioksidipäästöistä johtuu hiilen poltosta, 32 prosenttia öljystä ja 21 prosenttia kaasusta.
Vaikka maailman nettopäästöt eivät nousekaan, ilmakehän hiilidioksidipitoisuus kasvaa edelleen, koska päästöt ovat nieluja suuremmat. Kasvillisuus ja meret sitovat noin 47 prosenttia nettopäästöistä.
Artikkeli päästöarviosta carbonbrief-verkkosivulla (englanniksi)
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
