Jordan vahtii teollisuuden ainespuuta
Metsä Group teki tammi–syyskuussa aiempaa parempaa tulosta.
Äänekoskelle jättimäistä sellutehdasta suunnittelevan yhtiön pääjohtaja Kari Jordan kantaa huolta siitä, ettei metsäteollisuuden ainespuu ohjaudu energiakäyttöön.
Jordanin mukaan on tärkeää, että ainespuu pysyy metsäteollisuuden käytössä. Se takaa puulle korkeimman jalostusarvon. Maa saa samalla vientituloja ja ihmiset työtä.
Metsä Groupin metsäjohtaja Juha Mäntylä laskee, että metsäteollisuuden suunnittelemat ja osin jo toteuttamat investoinnit lisäävät kuitupuun käyttöä yli 6 miljoonalla kuutiolla. Tukin hankintaakin on nostettava noin 3 miljoonalla kuutiolla, että kuitupuu saadaan liikkeelle. Energiapuun osalta lisäys on miljoona kuutiota.
Investointien jälkeen kuitupuu on täyskäytössä. Yhtälö edellyttää, että myös puun tuonti pysyy vähintään ennallaan.
”Puun hankinta muuttuu haasteelliseksi, sillä osa metsänomistajista ei arvosta metsän talouskäyttöä.”
Mäntylän mukaan kuitupuun hakkuiden kasvattaminen saattaa näkyä kantohinnoissa, jotka ovat kiinni puun kysynnästä ja tarjonnasta. Äänekosken sellutehtaan mahdolliseen rakentamiseen liittyy siten mahdollisuus kantohintojen nousuun.
Tämän vuoden osalta Mäntylän ostoslistan kärjessä ovat mänty- ja koivutukit.
Talvileimikoita ostetaan vain aktiivisilta sopimustiloilta. Myös energiapuun tarve on vähäistä.
”Talvileimikoita jäi viime vuodelta varastoon. Ne täytyy korjata ensin, minkä jälkeen katsotaan jatkoa.”
Metsä Group on tehnyt tänä vuonna selvästi viimevuotista parempaa tulosta. Tammi–syyskuussa yhtiön liiketulos ilman kertaeriä laskettuna paisui 256 miljoonasta eurosta 301 miljoonaan euroon.
Hyvästä tuloksesta kertoo, että sijoitetun pääoman tuotto nousi yli 11 prosenttiin. Yhtiön tavoiterima on asetettu vähintään 10 prosenttiin.
”Tulos on hyvä suoritus näissä olosuhteissa. Pystymme silti vielä paljon parempaan”, totesi tuloksen keskiviikkona Helsingissä esitellyt Jordan.
Sellutehtaat tekivät yhtiön tuloksesta jälleen leijonanosan. Jordanin mukaan havusellu on pitänyt hyvin hintansa ja se käy kaupaksi.
Havusellun hyvästä kysynnästä kertoo, että havu- ja lehtisellun hintaero on revennyt 200 dollariin tonnilta.
”Ero on luonnottoman suuri. Se varmaan tasoittuu jonkun verran ajan kanssa”, arveli Jordan.
Sellutehtaiden lisäksi Jordan oli tyytyväinen kartonki- ja pehmopaperitehtaisiin. Sen sijaan yhtiön jäljellä olevat paperitehtaat ovat painuneet tappiolle.
Puutuotteiden osalta sahauksen noususuhdanne on sulamassa pois. Pohjoismaat ovat kasvattaneet sahaustaan, joten lankusta alkaa olla ylitarjontaa.
Metsä Group on luvannut päätöstä Äänekosken sellutehtaasta keväällä. Jordanin mukaan hankkeen valmistelut etenevät aikataulussa.
”Asiat ovat edenneet hyvin. Myönteinen päätös edellyttää, että kaikki palaset loksahtavat keväällä kohdalleen.”
”Toivomme valtiovallalta toimenpiteitä, joilla turvataan suomalaisen vientiteollisuuden kannalta keskeisten alojen toimintaedellytykset ja näin varmistetaan teollisen tuotantotoiminnan jatkuminen maassamme”, Jordan toivoi.
JARMO PALOKALLIO
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
