Otso irtisanoo ja lomauttaa
Otso Metsäpalvelut on irtisanomassa 10 toimihenkilöä, lomautuksiakin on luvassa. Otso on noin 300 toimihenkilön organisaatio, joka eriytettiin Suomen Metsäkeskuksesta.Otso Metsäpalvelut aloitti yt-neuvottelut kesäkuussa. Neuvottelut päättyivät eilen ja työnantaja esittää niiden päätteeksi 10 toimihenkilön irtisanomista, kohdennettuja lomautuksia ja koko henkilöstön lomautusta loppuvuoden aikana kahdeksi viikoksi.
”Metsäalan asiantuntijat pitävät toimenpiteitä kohtuuttomina ja toimenpiteiden kohdentamista vääränä”, kertoo pääluottamusmies Heikki Nivala.
Nivalan mukaan toimenpiteet vähentävät Otson tuloja ja sitä kautta heikentävät sen toimintamahdollisuuksia.
Otson irrottaminen Suomen Metsäkeskuksesta liittyy vuoden 2012 alusta voimaan astuneeseen lakiin Suomen metsäkeskuksesta. Muutoksen yhteydessä päätettiin, että metsäkeskuksen metsäpalvelut eriytetään metsäkeskuksen muusta toiminnasta.
Tarkoitus oli, että metsäpalvelut toimivat markkinaehtoisesti ja hankkivat tulonsa vapailta markkinoilta. Se on osoittautunut vaikeaksi.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

