väitös Maailman metsä-talouden muutokset heijastuvat Kanadaan
Maailmanlaajuiset metsätalouden muutokset heijastuvat Kanadan metsäseutuihin, kun teollisuus siirtää tuotantoaan muualle maailmaan taloudellisiin syihin vedoten.
Yhteiskuntatieteiden maisteri Matthew Sawatsky on tarkastellut metsäalan muutosta Matinoban osavaltiossa Kanadassa. Alueella on paljon toimijoita, jotka kilpailevat samojen metsäalueiden käyttöoikeuksista. Ristiriidat ovat olleet varsin yleisiä ja monimutkaisia.
Itä-Suomen yliopistossa tarkastettava väitöstutkimus osoittaa, että metsänhoidossa tulisi ottaa huomioon nykyistä enemmän sidosryhmien metsäkokemuksia.
Toimijoiden välisiä riitoja on ratkottu julkisella ohjauksella sekä perustamalla toimikuntia neuvomaan eri osapuolia. Tulokset ovat olleet kuitenkin vaihtelevia.
Sawatskyn mukaan metsänhoidon toimintoja tulisikin avata enemmän ja ottaa mukaan myös uusia ryhmiä. Sawatskyn mielestä uusia toimintatapoja voisivat olla esimerkiksi metsäaiheiset kävelyt sekä metsänhoitoalueille tehtävät vierailut.
EMILIA PALOJÄRVI
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
