Kemin biojalostamo voi tuoda talvitöitä turveurakoitsijoille ja maatiloille
Kiinalaisen Kaidin suunnittelemasta biojalostamohankkeesta käynnistetään esiselvitys. Tärkein selvitettävä kokonaisuus on raaka-ainehankinta.
Kemin biojalostamon esiselvityshankkeen projektipäällikkö on Pekka Tuovinen (vasemmalla). Hän toimi tammikuuhun asti Lappi Timberin toimitusjohtajana. Nyt sahan toimitusjohtaja on Keitele Timberin toimitusjohtaja Ilkka Kylävainio (oikealla). Kuva: Antti RaatikainenKiinalainen bioenergiayhtiö Kaidi suunnittelee rakentavansa Kemiin miljardin euron arvoisen biojalostamon. Toteutuessaan tehdas tuottaisi vuodessa 200 000 tonnia toisen sukupolven biopolttoainetta.
Tehdas käyttäisi vuodessa kaksi miljoonaa kuutiometriä energiapuuta. Siitä osa olisi teollisuuden sivuvirtoja, kuten purua ja haketta. Noin 1,5 miljoonaa kuutiometriä energiapuuta hankittaisiin nuorista metsistä esimerkiksi ensiharvennuksen yhteydessä.
Esiselvitystä investoinnin edellytyksistä tekee Kemissä toimiva Teknologiakylä Digipolis. Projektipäälliköksi on pestattu kokenut sahamies Pekka Tuovinen, joka oli perustamassa Kemijärvelle Lappi Timberiä.
Tuovisen ensisijainen tehtävä on selvittää, miten energiapuu saadaan tehtaan portille kustannustehokkaasti.
"Nyt tilanne on, että energiapuulle ei ole kysyntää. Kun kysyntää syntyy, meillä on positiivinen haaste", Tuovinen kuvailee.
"Selvitämme puunkorjuussa tällä hetkellä toimivat yritykset ja piilevän kapasiteetin. Miten paljon kalustoa on ja mikä on koulutustarve?"
Tuovinen toivoo, että yritykset pystyvät kehittämään energiapuun korjuuteknologiaa ja investoimaan uusiin välineisiin.
Tuovinen aikoo lähestyä myös turveurakoitsijoita, maansiirtoyrityksiä ja maatiloja, jotka voisivat mahdollisesti hyödyntää konekalustoaan talvella puunkorjuussa.
"Nyt on iso kausivaihtelu. Investoinnin myötä koneet saataisiin paremmin töihin."
Kaidi hankkisi puuta noin 200 kilometrin säteellä Kemistä. Tuovisen mukaan tehtaan puunhankinta vaatii investointeja myös tiestöön, siltoihin ja terminaaleihin.
Raaka-aineselvitys on vuoden kestävän esiselvityksen tärkein osa. Tuovinen pyrkii saamaan sen valmiiksi syksyllä. Kaidi on ilmoittanut, että yhtiö tekee päätöksen investoinnista tämän vuoden lopussa.
Digipolis kerää esiselvityksessään raaka-ainehuollon lisäksi tietoja alueen teollisuuspalveluyritysten kapasiteetista ja osaamisesta sekä Ajoksen satama-alueen uusista kehittämismahdollisuuksista.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
