Sertifiointijärjestöttaistelevat Kiinan metsistä
Ympäristötietoiset kuluttajat tarkastavat yhä useammin, että esimerkiksi kirjoista ja pahvimukeista löytyy sertifiointimerkki.
Metsäsertifioinnilla varmistetaan, että tuote on peräisin kestävästi tuotetusta puusta.
PEFC (Programme for the Endorsement of Forest Certification) on maailman suurin sertifiointijärjestelmä metsäpinta-alalla mitattuna. Se kattaa kaksi kolmasosaa maailman sertifioiduista metsistä.
Ympäristöjärjestöjen perustama FSC (Forest Stewardship
Council) on kuitenkin tavaramerkkinä huomattavasti PEFC:tä
tunnetumpi.
Metsien sertifiointi on painottunut pohjoiselle pallonpuoliskolle. Nyt molemmat järjestöt hakevat kasvua Kiinasta, jossa istutusmetsien pinta-ala kasvaa enemmän kuin missään muualla.
”Vuonna 2005 Aasian metsien sertifiointi räjähti kasvuun”, PEFC:n skotlantilainen pääsihteeri Ben Gunneberg kertoi viime viikolla Helsingissä.
FSC on sertifioinut Kiinassa jo 2,6 miljoonaa hehtaaria, mutta myös PEFC alkaa saada maassa jalansijaa. 3,4 miljoonaa hehtaaria odottaa Kiinassa nyt PEFC:n hyväksyntää.
Kokonaisuudessaan Kiinassa on yli 200 miljoonaa hehtaaria metsää ja 147 miljoonaa metsänviljelijää.
Gunnebergin mukaan Kiina ja Malesia ovat viime vuosina alkaneet suosia PEFC:tä, sillä se ottaa kansalliset erityispiirteet FSC:tä paremmin huomioon.
PEFC:n kiitellään sopivan nimenomaan perhemetsätalouteen. Metsänomistajakohtaisen sertifioinnin lisäksi tarjolla on ryhmäsertifiointi, joka pitää sertifioinnin kustannukset kohtuullisina, vaikka tilat olisivatkin pieniä.
Yhtä tilaa laajemmalla alueella toteutettu ryhmäsertifiointi antaa mahdollisuuden kohdentaa ympäristönsuojelua sinne, missä se on tehokkainta.
PEFC antaa perheviljelijöille koulutusta kestävistä metsänhoitomenetelmistä. Metsänomistajilla on myös mahdollisuus vaikuttaa sertifiointijärjestelmään.
”FSC:ssä sanellaan ylhäältä päin, miten metsiä käsitellään. PEFC on vähemmän kolonialistinen”, Gunneberg luonnehti.
MTK:n toiminnanjohtajan Antti Sahin mukaan sertifiointi on tullut jäädäkseen.
”Kuluttajat ovat vaatineet, että kestävyys on osoitettava.”
MTK on tiiviisti mukana rakentamassa PEFC:tä. Sahin mukaan myös ympäristöjärjestöt ovat tervetulleita neuvotteluihin, mutta nämä liputtavat äänekkäästi oman FSC-järjestelmänsä puolesta, jonka valmisteluun MTK ei ole osallistunut.
WWF Suomen pääsihteeri Liisa Rohweder pitää PEFC-sertifioinnin ekologisia vaatimuksia Suomen talousmetsissä rittämättöminä.
”FSC vaatii isommat suojavyöhykkeet sekä enemmän lahopuuta tuottavia säästöpuita kuin PEFC”, hän sanoo.
UPM sai viime syksynä FSC-sertifikaatin ensimmäisenä metsäyhtiönä Suomessa. Sertifikaatti kattaa noin puolet yhtiön metsistä Suomessa.
Tähän asti kaikki yhtiön metsät ovat jo olleet PEFC-sertifioinnin piirissä.
Tuplasertifioinnilla UPM pyrkii vastaamaan ympäristötietoisten kuluttajien kysyntään entistä paremmin.
SUVI NIEMI
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

