Kone- ja kuljetusyrittäjät etsivät puunkorjuun kannattavuutta parantavia ideoita, palkintosummana 10 000 euroa
Kilpailuaika päättyy tämän kuun lopussa. Kyseessä voi olla myös jo patentoitu idea.Koneyrittäjien liitto etsii puunkorjuun kilpailukykyä ja kannattavuutta parantavia ideoita. Ne voivat liittyä metsänhoitoon, puunkorjuuseen ja puunkuljetukseen ja olla esimerkiksi teknisiä ratkaisuja, toimintamalleja tai palveluideoita.
Kilpailuun voi osallistua myös jo pilotoidulla tai patentoidulla, mutta ei vielä kaupallisessa käytössä olevalla idealla. Palkintona on jaossa 10 000 euroa, jonka jakamisesta päättää tuomaristo.
"Kilpailu on kaikille avoin. Se on hyvin väljästi rajattu ja siksi ideat voivat olla hyvin monipuolisia. Osallistumisaikaa on myös mainiosti jäljellä ideoiden lähettämiseksi", kilpailuasiamies Timo Makkonen Koneyrittäjien liitosta kertoo.
Kilpailuaika päättyy 30.9.2016. Kirjalliset ideat lähetetään Koneyrittäjien liittoon. Palkinnot jaetaan 11.11.2016 Koneyrittäjien ja metsäalan kuljetusyrittäjien seminaarissa Suomen metsäyhdistyksen metsäpäivillä Messukeskuksessa Helsingissä.
Muokattu otsikkoa 16.9.2016: Lisätty kuljetusyrittäjät otsikkoon.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

