Puun kysyntä lähtee kasvuun
Puun kysyntä ja hakkuut pysyvät tänä vuonna suunnilleen ennallaan. Ensi vuonna metsäteollisuus kasvattaa etenkin kuitupuun hakkuita, ennustaa Luonnonvarakeskus Luke.
Luken mukaan tänä vuonna metsistä korjataan puuta 55,3 miljoonaa kuutiota, mikä on viimevuotista vähemmän. Ensi vuonna hakkuut kasvavat yli 57 miljoonan kuution, sillä metsäteollisuus kasvattaa tuotantoaan.
”Puukauppa näyttää jäävän tänä vuonna aavistuksen viimevuotisesta. Se pysyy silti korkealla tasolla. Vaikka kuitupuun menekki on heikkoa, sahoilla on edelleen tarvetta tukeille”, kertoo tutkimuspäällikkö Erno Järvinen MTK:sta.
Järvisen mukaan hyvä uutinen on, että puun tuonnin väheneminen on jatkunut. Se on vakiintumassa 10 miljoonaan kuutioon.
Yksityismetsien puukauppa takkusi alkuvuonna. Talvileimikoiden kysyntä oli heikkoa, koska yhtiöillä oli niitä varastossa. Huhtikuusta lähtien vauhti on ollut sama kuin vuotta aiemmin.
Metsänomistajien mukaan kuitupuusta on edelleen ylitarjontaa. Etenkään talvileimikot eivät käy kaupaksi. Niitä jäi taas viime talvelta korjaamatta.
Vaikka puukauppa on jonkun verran viimevuotista jäljessä, hakkuut ovat suunnilleen tasoissa. Puutavaralajeista kuusitukin hakkuut ovat vähentyneet.
Sahatavaran vientihinnan lasku painaa tukin hintoja. Luke ennustaa, että havutukin hinnat jäävät tänä vuonna 2–3 prosenttia viimevuotista heikommiksi.
Kuitupuussa tulilinjalla on kuusikuitupuu.
”Kun massateollisuuden tuotanto suuntautuu mekaanisten massojen sijasta selluun, vähenee kuusikuitupuun kysyntä. Sen kantohinta alenee tänä vuonna kolme prosenttia”, ennustaa tutkija Jari Viitanen.
Myös mänty ja koivukuitupuun kantohintojen arvioidaan laskevan hieman tänä vuonna. Se johtuu ylitarjonnasta.
Ensi vuonna metsäteollisuus lisää tuotantoa. Tukin kantohinnat vahvistuvat muutamalla prosentilla. Parantuva kysyntä pysäyttää myös mänty- ja koivukuitupuun kantohintojen laskun.
Kuusikuitupuun hinnan lasku jatkuu, mutta loivenee.
Hyvin liikkeelle lähtenyt metsäenergian käytön kasvu on pysähtynyt. Siihen syynä ovat fossiilisten polttoaineiden alhaiset hinnat, matala päästöoikeuksien hintataso ja epävarmuudet EU:n tukipolitiikassa.
Uusia investointeja ei ole uskallettu pistää jalalle ja osa laitoksista on siirtynyt korvaaviin polttoaineisiin.
”Metsähakkeen käytön arvioidaan laskevan noin 8 miljoonaan kiintokuutiometriin tänä vuonna. Kasvua ei ennusteta myöskään ensi vuodelle”, toteaa Viitanen.
Luke odottaa metsäteollisuuden pärjäävän kaikkineen ensi vuonna tätä vuotta paremmin.
”Sahatavaran ja vanerin vientimäärät kasvavat, kun euroalueen talous elpyy ja rakentaminen lisääntyy. Myös vientihinnat nousevat ja parantavat puuteollisuuden kannattavuutta.”
Myös sellu- ja kartonkivienti kasvavat. Paperin osalta tilanne ei ole yhtä hyvä.
Paperin tuotanto supistuu edelleen, mutta hintojen lasku on tasaantunut.
Jarmo Palokallio
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
