Tulisijasta kuuluva humina on huono merkki – puulämmittäminen kiinnosti MT Metsän lukijoita viime vuonna
Tähän juttuun on koostettu MT Metsän viime vuoden luetuimmat jutut.Puulämmittämisestä kertovat jutut kiinnostivat MT Metsän lukijoita viime vuonna eniten. Marraskuun lopussa uutisoitiin, että tulisijasta kuuluva humina on huono merkki. Jutussa kerrotaan, että valtaosa suomalaisista osaa käyttää tulisijaa oikein, mutta moni tavoittelee liian voimakasta palamista.
Osa puulämmittäjistä ei käytä suositeltuja tapoja latoa tai lisätä polttopuuta. Joka neljännen vastaajan tulipesästä kuuluu huminaa. Se on usein merkki liian nopeasta palamisesta.
Puun poltossa syntyvän tuhkan voi hyödyntää pihapiirissä tai omassa metsässä monella tapaa. Tuhkaa ei kuitenkaan kannata kärrätä mihin tahansa metsään: karukkosuot ja kivennäismaat eivät tuhkalla lannoituksesta juuri hyödy. Se sopii parhaiten reheville turvemaille ja etenkin paksuturpeiselle puolukka-mustikkatyypin kasvupaikalle.
Tuhkan hyödyntämisessä tulee muistaa turvallisuus. Tuhka on kuumaa ja pölisee käsiteltäessä. Jos puun seassa on poltettu roskia, tuhka voi olla jopa ongelmajätettä.
Lukijoita kiinnosti myös, saako mökki- tai metsätien sulkea lukittavalla puomilla. Lain mukaan lukollisen puomin saa asentaa yksityistielle. Se ei haittaa pelastuslaitoksen toimintaa, mutta auttaa mahdollisesti suojaamaan omaisuutta paremmin.
Viime vuonna MT Metsässä luettiin lisäksi juttuja erilaisista metsän asukkaista, puun tuonnista ja metsätöissä aiheutuneista onnettomuuksista:
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat















