Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Metsästäjäliiton Siitari kommentoi lähtöään: "Susi- tai suurpetoasiat ja niistä saatu palaute eivät vaikuttaneet lähtöpäätökseeni"

    On hyvä ymmärtää, että julkisuudessa esiintyessään toiminnanjohtaja ei esitä omia mielipiteitään. Hän puhuu asioista niin kuin on linjattu ja sovittu hallituksen kanssa, painottaa Siitari.
    Heli Siitari toivoo, että tulevaisuudessa hänellä on enemmän aikaa, perheelle, ystäville, metsästys- ja noutajakoiraharrastukselle.
    Heli Siitari toivoo, että tulevaisuudessa hänellä on enemmän aikaa, perheelle, ystäville, metsästys- ja noutajakoiraharrastukselle. Kuva: Jaana Kankaanpää

    Torstaina tuli julkisuuteen tieto, jonka mukaan Metsästäjäliiton toiminnanjohtaja Heli Siitari on ilmoittanut hallitukselle jättävänsä toiminnanjohtajan tehtävän.

    "Kahden vuoden kovan rutistuksen jälkeen on hyvä vetää henkeä. Lähtöni ajankohta osuu hetkeen, jolloin susikeskustelu käy kuumana, mutta susi- tai suurpetoasiat tai niistä saatu palaute eivät ole vaikuttaneet päätökseeni", kommentoi Siitari.

    Hän on nauttinut koko ajan liiton hallituksen luottamusta ja lähtöpäätös oli hänen omansa. "Liitossa minulla on ollut työrauha ja yhteisön tuki niiltä, joiden kanssa olen eniten työskennellyt."

    Päätös tehtävän jättämisestä oli vaikea ja hän kypsytteli sitä tovin. Hän kuvailee itseään tyypiksi, joka on joko täysillä mukana tai ei ollenkaan.

    "Nyt mielessä siintelee paluu kotipaikalle Etelä-Savoon, jatkosuunnitelmat ovat vielä avoinna. Olen tammikuun loppuun asti vielä liiton palveluksessa."

    Viimeisenä ponnistuksena ja tavoitteena Siitarilla on edistää luottamuksen rakentamista uudelleen riistantutkimuksen ja metsästäjien välille. Tämä työ on jo aluillaan.

    Susi- ja suurpetoasiat ovat näkyvimpiä aihealueita, joiden tiimoilta liitto ja toiminnanjohtaja näkyvät julkisuudessa.

    "Lyijyhauli- ja lyijyn totaalikiellon vastustaminen ovat myös isoja ja haastavia kokonaisuuksia, joiden parissa liitossa työskennellään. Näiden lisäksi olemme yli 2 500 metsästysseuran ja yli 150 000 jäsenen järjestö. Järjestön uuden strategian, brändin ja toimintamallin jalkautus piireihin on alkamassa. Tästä on uuden toiminnanjohtajan hyvä jatkaa."

    Metsästäjäliiton piirien toiminta perustuu vapaaehtoisvoimiin. Julkisuudessa esillä olleelta maalitukselta, jonka kohteena ovat erityisesti olleet Luonnonvarakeskuksen tutkijat, eivät ole säästyneet metsästäjäjärjestön edustajatkaan.

    Siitari on itse ollut voimakkaan maalituksen kohteena. "Mutta erityisen huolissani olen piirien vapaaehtoisista, jotka ovat toiminnassa mukana harrastajina, vapaaehtoisesti. He ovat saaneet osansa voimakkaista moitteista ja kritiikistä. Heitä meidän olisi kyettävä suojaamaan myös esimerkiksi koulutuksella."

    Vaikka Siitari on saanut osakseen maalitusta ja kritiikkiä, on tullut myös kiitosta. Ja liitossa hänellä on ollut työrauha ja yhteisön tuki niiltä, joiden kanssa on eniten työskennellyt.

    "On hyvä ymmärtää, että julkisuudessa esiintyessään toiminnanjohtaja ei esitä omia mielipiteitään. Hän puhuu asioista niin kuin on linjattu ja sovittu hallituksen kanssa."

    Metsästäjäliitossa kapula vaihtuu, mutta työ suomalaisen metsästyksen hyväksi jatkuu samalla rakentavalla otteella, toteaa liiton varapuheenjohtaja Ilkka Mäkelä. Hän kiittelee hallituksen kanssa Siitaria hänen panoksestaan liiton toiminnan kehittämistyössä.

    ”Lupauksemme mukaisesti olemme koti kaikille metsästäjille nyt ja tulevaisuudessa.”

    Mäkelä vastaa hallituksen toiminnasta puheenjohtaja Tuomas Hallenbergin toimiessa Metsähallituksen va. pääjohtajana. Mäkelän mukaan uuden toiminnanjohtajan haku on käynnissä.

    Metsästäjäliiton liittokokous järjestetään tulevana viikonloppuna Jyväskylässä.

    Metsästäjäliitto: Toiminnanjohtaja Heli Siitari on ilmoittanut liiton hallitukselle jättävänsä tehtävänsä

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.