
Pöllöillä kehno pesintävuosi – katso video varpuspöllön rengastuksesta
Pesintä on tänä vuonna parisen viikkoa myöhässä tavanomaisesta.
Lintuharrastaja Rauno Kuukkula rengastaa varpuspöllöemoa . Tämän pöntön pöllö oli ehditty rengastaa jo aiemmin.Pöllöjen pesiä on tänä vuonna tavallista vähemmän muualla paitsi Oulun seudulla ja Kainuussa.
”Myös munia on pesissä tavanomaista vähemmän”, Ikaalisissa asuva lintuharrastaja Rauno Kuukkula kertoo.
Esimerkiksi varpuspöllöjen pesiä on Pirkanmaalla vain kolmannes vakiomäärästä.
”Sen sijaan isompien pöllöjen, kuten viiru- ja lehtopöllön, pesiä on lähes normaalimäärä. Munia pesissä on kuitenkin keskimäärin vain 2–3. Normaalisti niitä on ainakin kaksinkertainen määrä.”
Helmipöllöjen pesiä ei Ikaalisten suunnalla ole havaittu ensimmäistäkään.
”Tässä suhteessa tilanne on muuttunut todella paljon vuosien saatossa.”
Pitkään jatkunut kylmä talvi on suurin syy myöhäiseen pesintään ja vähäiseen munamäärään.
”Talven takia ravinto ehtyi. Pöllöjä koettelee varsinkin myyrien vähäisyys. Talvi oli kova myös myyrille.”
Koska totuttua ravintoa on vähemmän, pöllöjen on etsittävä muita energialähteitä.
”Ne pyydystävät nyt normaalia enemmän lintuja sekä jäniksen poikasia.”
Pöllöjen pesintää voi auttaa pönttöjen avulla.
Liikaa ei pönttöjä saa kuitenkaan ripustella, Kuukkula sanoo.
”Esimerkiksi Ikaalisten alueella pönttöjä on riittävästi. Jos niitä on kovin paljon, se saattaa vaikeuttaa rengastajien työtä. He eivät silloin välttämättä tiedä, missä pöllöt pesivät.”
Kuukkulalla on yli kolmen vuosikymmenen kokemus metsänparannustöistä.
Varpuspöllön ja tuulihaukan rengastusta hän on harrastanut kuutisen vuotta. Kokeneella metsämiehellä on toive metsänomistajille.
”Olisi hyvä, jos metsään jätettäisiin paikoitellen vanhoja haapoja pystyyn, sillä ne ovat pöllöjen suosimia pesintäpaikkoja. Puita ei tarvitse olla kovin tiheässä, yksi pesäpuu viiden hehtaarin alueella riittää.”
”Metsässä liikkuessa olen ilokseni huomannut, että osa metsänomistajista on ottanut tämän asian huomioon. He ovat merkanneet haapoja metsätöitä varten.”
Metsässä mieli rentoutuu ja rauhoittuu, Kuukkula sanoo.
”Eläkepäivistäni huolimatta vietän metsässä edelleen muutaman tunnin päivässä aina mahdollisuuksien salliessa.”
Hän suosittelee metsäreissuja lämpimästi myös muille.
”Puiden siimeksessä odottaa piristynyt ja elinvoimainen olo”, 80-vuotias Kuukkula hymyilee.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

