Luonnonvarakeskus karsii toimipaikkoja
Vuonna 2015 aloittava Luonnonvarakeskus karsii toimipisteitä maakunnista ja keskittää toimintaansa yliopistokaupunkeihin. Uuteen tutkimuskeskukseen yhdistetään Metsäntutkimuslaitos, Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus ja Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos.
”Tutkimuslaitoksilla on tällä hetkellä jopa viitisenkymmentä toimipistettä. Selvää on, että osa niistä lakkautetaan”, sanoi projektia vetävä Hannu Raitio Ihminen ja metsä -seminaarissa Helsingissä maanantaina.
Raition mukaan uudelle laitokselle laaditaan parhaillaan talous- ja rakenneohjelmaa. Se sisältää ehdotuksen uudesta toimipisteverkostosta. Ehdotus valmistuu keväällä.
”Pitkällä aikavälillä maakunnista katoaa väistämättä pieniä toimipisteitä. Tutkimus keskitetään suuriin kokonaisuuksiin yliopistopaikkakunnille.”
”Tämä on tulenarka asia, sillä mikään kunta ei halua luopua työpaikoistaan. Asia pitää siksi miettiä tarkkaan ennen lopullisia päätöksiä. Päivänselvää kuitenkin on, ettei joka kylässä voida toimia.”
Maakuntia asiasta kuullaan tammikuussa.
Raitio odottaa, että tutkimuslaitosten osaamisen yhdistäminen hyödyntää tutkimusta. Samalla mahdollinen rahoituspohja laajenee ja kustannustehokkuus paranee.
Toisaalta pelkona on, että suuresta laitoksesta tulee entistä jäykempi ja hitaampi. Kaiken lisäksi sisäinen kilpailu rahoista voi halvaannuttaa toimintaa.
”Näen tämän silti suurena mahdollisuutena. Jatkossa tutkijoilta vaaditaan todellista rohkeutta hypätä uusille alueille.”
”Enää ei riitä, että tietää jotain. Siitä pitää myös seurata jotain”, tiivisti Raitio.
Raitio vetää Luonnonvarakeskuksen perustamishanketta virkavapaalla Metsäntutkimuslaitoksen ylijohtajan tehtävästä.
JARMO PALOKALLIO
Tämä on
tulenarka asia, sillä mikään kunta ei halua luopua työpaikoistaan. Asia pitää siksi miettiä tarkkaan ennen
lopullisia
päätöksiä.«
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
