Puukauppoja syntyi vuoden ennätysmäärä viime viikolla
Kauppa on käynyt alkuvuonna vilkkaammin kuin vuosi sitten.
Viime viikon loppuun mennessä Metsäteollisuus ry:n jäsenet olivat ostaneet yksityismetsistä puuta runsaat miljoona kuutiometriä enemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Kuva: Kari SalonenMetsäteollisuus ry:n jäsenet ostivat viime viikolla puuta yksityismetsistä 780 950 kuutiometriä. Määrä on kuluvan vuoden viikkoennätys. Se ylittää myös vuosien 2015 ja 2014 vastaavan viikon kauppamäärät.
Viime viikon loppuun mennessä Metsäteollisuus ry:n jäsenet olivat ostaneet puuta yksityismetsistä yhteensä 10,9 miljoonaa kuutiometriä, mikä on runsaat miljoona kuutiometriä enemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan.
Vuonna 2014 vastaavan viikon 19 lopussa kauppoja oli tehty 11,8 miljoonaa kuutiometriä.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
