Yksittäisillä rungoillavoi tehdä ison tilin
VRHNIKA, SLOVENIA (MT)
Jos sattuu olemaan slovenialainen metsänomistaja, kannattaa metsässä kulkiessaan kiinnittää huomiota yksittäisiin runkoihin. Vaikka suurin osa sopisi lähinnä polttopuuksi, joukossa saattaa olla tavallista arvokkaampia tukkeja.
Sloveniassa puuta on alettu myydä keskieurooppalaiseen tapaan huutokaupoissa.
”Kallein tapaus oli, kun vuorivaahteraa myytiin hintaan 8 800 euroa kuutiometriltä. Tukki oli kooltaan vain pari kuutiometriä, mutta metsänomistaja sai siitä 16 000 euroa”, metsänomistaja Mirka Pesu kertoo.
Huutokaupoissa myydään tyypillisesti vaahteraa ja saksanpähkinää. Niitä käytetään esimerkiksi autojen ja laivojen panelointiin sekä aseiden puuosiin.
Slovenian metsissä kasvaa kaikkiaan yli 70 puulajia.
”Meidän metsässämme puulajeja on noin 30”, Mirka Pesu ja Damjan Oražem kertovat.
Suomalais-slovenialainen pariskunta muutti Smrečjen kylään Vrhnikan kunnan alueelle vuonna 1999. He löysivät sieltä mieleisensä tilan, johon kuuluu vajaat 20 hehtaaria maata. Pinta-alasta noin neljännes on heinäpeltoa ja laidunta, loput metsää.
Pesu kasvattaa tilalla ravihevosia, Oražem työskentelee tilan ulkopuolella metsänhoitajana. Metsätalous tuo perheelle lisäansioita.
”Syksyisin kerran viikossa joku tulee kysymään, saisiko meiltä polttopuuta”, Pesu kertoo.
Polttopuusta maksetaan tavallisesti noin 60 euroa irtokuutiolta, tai jos puut eivät ole halottuja, 40–45 euroa.
Pesun ja Oražemin tila sijaitsee kukkuloilla, noin 500 metriä merenpinnan yläpuolella, joten lunta sataa talvisin paljon. Tykkylumi aiheuttaa joskus tuhoja.
”Kun ostimme tilan, täällä oli ollut paha tykkylumitalvi ja melkein puolet puista oli kaatunut tai niiden latva oli katkennut. Sen takia tilamme puumäärä on todennäköisesti pienempi kuin Slovenian metsissä keskimäärin.”
Siitä huolimatta pariskunta on tehnyt säännöllisesti poimintahakkuita, ja puuta on ehditty myydä kaikkiaan noin 1 500 kuutiota.
Pesu ja Oražem kertovat, että etenkin kuusitukin hinta on nousussa Itävallan sahojen kysynnän takia. Tien varteen katkotusta tukista maksetaan nyt 90–100 euroa kuutiometriltä.
Lehtipuusta voi saada jopa 200 euroa kuutiolta, jos laatu on kohdillaan.
HELI VIRTANEN
Etenkin kuusitukin hinta on nousussa Itävallan sahojen kysynnän takia.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
