Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • EU-parlamentti ei rajoita puuraaka-aineiden energiakäyttöä – Kannot ja runkopuu saivat jäädä uusiutuvien listalle

    Euroopan parlamentti päätti tänään, että mäntyöljystä voidaan valmistaa liikenteen uusiutuvia biopolttoaineita. Palmuöljy tipahti listalta pois.
    Vihreät esittivät kantojen energiakäytölle rajoitteita.
    Vihreät esittivät kantojen energiakäytölle rajoitteita. Kuva: Markku Vuorikari

    Kantoja ja runkopuuta voidaan jatkossakin käyttää uusiutuvaksi energiaksi vuosina 2020–2030, EU-parlamentti linjasi täysistunnossaan.

    EU-parlamentti päätti keskiviikkona, että selluntuotannon ohessa syntyvästä mäntyöljystä voidaan valmistaa uusiutuvia liikenteen biopolttoaineita. Palmuöljystä tulisi parlamentin mukaan luopua liikenteessä vuoteen 2021 mennessä.

    Suomen hallitus on vaatinut, että liikenteen kehittyneiden polttoaineiden tuotanto edellyttää laajaa raaka-ainepohjaa, eikä mitään puupohjaisia raaka-aineita tulisi tiputtaa uusiutuvien energialähteiden listalta pois. Näin esittää parlamentin lisäksi myös Euroopan komissio sekä jäsenmaiden neuvosto.

    Vihreiden mukaan mäntyöljy olisi pitänyt eliminoida uusiutuvien biopolttoaineiden raaka-ainelistalta, koska sitä voidaan käyttää kemianteollisuuden raaka-aineena polttoaineiden sijaan.

    Parlamentti haluaa tuoreen kantansa mukaan lisätä puun energiakäytön jätehierarkiaa. Siten runkopuuta voitaisiin käyttää energiaksi vain, jos sille ei löydy korkeamman jalostusasteen käyttöä.

    Suurin osa suomalaismepeistä kertoi vastustavansa jätehierarkian lisäämistä EU-lainsäädäntöön.

    "Jätehierarkia on hyvä ja kannatettava periaate, mutta sitä ei pidä tuoda lainsäädäntöön saakka, koska se aiheuttaa turhia jäykkyyksiä järkevälle puun käytölle", meppi Henna Virkkunen sanoo.

    Euroopan parlamentti äänesti keskiviikkona uusiutuvan energian direktiivistä (red II), jossa Suomen hallituksen kannalta merkittävimmät äänestyskohdat koskivat mäntyöljyn, sekä runkopuun ja kantojen energiakäyttöä sähkön- ja lämmöntuotantoon sekä liikenteen biopolttoaineiden raaka-aineeksi.

    Meppien kannat hajosivat keskiviikon äänestyksessä erityisesti siitä, mitä metsäpohjaisia raaka-aineita voidaan jatkossa käyttää energiaksi.

    EU-parlamentin vihreät ja S&D-puolue ajoivat esitystä, jossa kantoja ja runkopuuta ei olisi voitu käyttää uusiutuvaksi energiaksi. Vihreät toivoivat, että puuta ja kantoja käytettäisiin korkeamman jalostusasteen tuotteisiin polton sijaan.

    Esitys kuitenkin kaatui.

    Myös ympäristöjärjestöt ovat vastustaneet runkojen päätymistä polttoon, koska puun poltto lisää ilmakehän hiilidioksidipäästöjä ja kantojen nostaminen heikentää monimuotoisuutta.

    "Runkopuun ja kantojen käyttämistä energiaksi ei voi perustella kestäväksi: tuet pitäisi rajata jätteisiin ja tähteisiin", meppi Heidi Hautala (vihr.) kommentoi biopolttoaineiden raaka-ainelistaa.

    Parlamentissa tavoitellaan uusiutuvan energian osuuden nousevan 35 prosenttiin EU:ssa 2030 mennessä. Komissio esitti uusiutuvan energian tavoitteeksi 27 prosenttia.

    Parlamentin tavoitteena on vähentää ensimmäisen sukupolven, ruokapohjaisten biopolttoaineiden käyttöä ja siirtyä kehittyneisiin polttoaineisiin liikenteessä.

    Edistyneiden, toisen sukupolven biopolttoaineiden määrä liikenteessä halutaan nostaa 3,6 prosenttiin liikenteen käyttämästä energiasta.

    Suomen hallitus on satsannut merkittävästi toisen sukupolven liikenteen polttoaineiden tuotannon kasvuun. Suomessa UPM, St1 ja Neste valmistavat liikenteen polttoaineita.

    Jäsenmaiden ministereistä koostuva energianeuvosto esitti liikenteen kehittyneille biopolttoaineiille kolmen prosentin minimitavoitetta vuoteen 2030 mennessä.

    Neuvoston laskelmissa biopolttoaineiden sekoitevelvoitteessa saa käyttää niin sanottua tuplalaskentaa, eli tosiasiassa minimivaatimus EU:ssa on neuvoston mukaan puolet tästä eli 1,5 prosenttia.

    Neuvosto ei tehnyt muutoksia liikenteen biopolttoaineiden raaka-ainelistoihin, vaan nykyinen, puupohjaisia raaka-aineita tukeva lista säilyisi myös jäsenmaiden ministereiden mukaan seuraavana vuosikymmenenä ennallaan. Tämä tukee myös Suomeen suunniteltuja biopolttoaineinvestointeja.

    Seuraavaksi direktiivi etenee neuvoston, parlamentin ja komission välisiin kolmikantaneuvotteluihin. Lopullista ratkaisua kaikkien EU-instituutioiden välillä odotetaan keväällä.

    Lue myös:

    EU-parlamentissa ratkotaan metsäbioenergian tulevaisuutta –Mepit uhkaavat heikentää kantojen ja runkopuun energiakäyttöä

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.