VÄITÖS Puronvarsiin vähintään 45 metrin suojavyöhyke
Erityisen tärkeät puronvarren elinympäristöt pitäisi suojata vähintään 45 metrin suojavyöhykkeellä, filosofian maisteri Ville Selonen esittää väitöskirjassaan.
Selonen tutki väitöksessään metsälaissa mainittuja erityisen tärkeitä puroelinympäristöjä.
Tutkija tarkasteli putkilokasveja, sammalia, kääpiä, kovakuoriaisia ja lahopuustoa. Kohteissa oli tehty avohakkuita 50 vuoden aikana, eri etäisyyksillä purosta.
Selosen mielestä erityisen tärkeät puronvarsien elinympäristöt vaatisivat suojakseen vähintään 45 metriä leveän suojavyöhykkeen.
Vyöhykkeellä ei saisi tehdä edes poimintahakkuita, vaikka ne ovat metsälain mukaan mahdollisia.
Jos lähtökohtana on metsien ekologisesti ja taloudellisesti kestävä hoito ja käyttö, avohakkuista pitäisi luopua.
Poimintahakkuut ja jatkuva kasvatus olisivat Selosen mielestä metsäluonnon monimuotoisuudelle ystävällisiä ja yhtä kannattavia kuin avohakkuut.
Selosen mielestä vähintään viidennes metsälaissa mainituista erityisen tärkeistä kohteista on vielä löytymättä. Vähintään joka kolmas kohde oli kartoitettu väärin. Kartoituksen laadunvarmistuskin oli Selosen arvion mukaan puutteellinen.
Selosen väitöskirja tarkastettiin Jyväskylän yliopistossa 7. maaliskuuta.
REIJO VESTERINEN
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
