BillerudKorsnäs aikoo lyhentää nimensä Billerudiksi - muutos sopii Amerikan-valloitukseen
Nimenmuutosta ehdotetaan yhtiökokoukselle ja se toteutetaan asteittain. Nimenmuutos koskee myös Suomen tuotantolaitosta Pietarsaaressa.
Luodon kunnan Risöstä näkyvät hyvin sekä UPM:n sellutehdas että BillerudKorsnäsin Pietarsaaren tehdas. Kuva: Johannes TervoRuotsalainen metsäyhtiö BillerudKorsnäs aikoo muuttaa nimensä Billerudiksi. Yhtiö kertoi nimenmuutoksesta äskettäin, kun se sai päätökseen amerikkalaisen Verson oston.
"BillerudKorsnäs aikoo jatkossa yksinkertaistaa nimensä ja brändinsä Billerudiksi, jolla yhtiö toimii kaikilla markkinoilla, myös Yhdysvalloissa", yhtiö kertoo Papper och massa -uutissivuston mukaan.
Nimenmuutosta ehdotetaan varsinaiselle yhtiökokoukselle ja se toteutetaan asteittain.
Yhtiöllä on Ruotsin, Britannian ja Yhdysvaltojen lisäksi tuotantolaitos Suomessa. BillerudKorsnäs valmistaa Pietarsaaressa voima- ja säkkipapereita, joita käytetään esimerkiksi jauho- ja sokeripakkauksissa.
Alkuperäiseen uutiseen pääset täältä.
Lue myös
Ruotsalainen BillerudKorsnäs ostaa yhdysvaltalaisen paperien valmistajan Verson
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat




