Tuomioistuin kumosi jälleen kerran karhuluvat: ”Tietojen perusteella ei karhukannan liiallisesta kasvusta aiheutunutta erityistä ongelmaa”
Itä-Suomen hallinto-oikeus kumosi Suomen riistakeskuksen tekemät päätökset, joilla se oli myöntänyt poikkeuslupia karhun pyyntiin.Itä-Suomen hallinto-oikeus on 13. tammikuuta antamillaan päätöksillä kumonnut Suomen riistakeskuksen päätökset, joilla oli myönnetty itäiselle kannanhoitoalueelle sijoittuville poikkeuslupa-alueille poikkeuslupia karhujen pyytämiseen ajalle 20.8.–31.10.2025.
Riistakeskus vastaanotti itäiseltä alueelta 22 poikkeuslupahakemusta, joista 13 tehtiin myönteinen päätös. Myönnetyillä luvilla olisi ollut mahdollista pyytää yhteensä 129 karhua.
Maa- ja metsätalousministeriön asetuksessa metsästyksen päämääräksi itäiselle kannanhoitoalueelle asetetaan tihentymistä johtuvien sosioekonomisten haittojen lieventäminen ja karhun ihmisarkuuden vahvistaminen.
Hallinto-oikeus kielsi elokuussa 2025 annetuilla välipäätöksillään kyseisten riistakeskuksen päätösten täytäntöönpanon. Kiellon taustalla oli luvista tehty valitus.
Hallinto-oikeus totesi päätöksissään, että metsästyslakia on tulkittava yhdenmukaisesti luontodirektiivin ja unionin tuomioistuimen sitä koskevan oikeuskäytännön kanssa.
Hallinto-oikeuden mukaan riistakeskus ei kyennyt tukemaan poikkeuslupien päämäärää selvin ja täsmällisin perustein.
Tuomioistuin kaipasi tekohetkeen nähden ajankohtaista selvitystä poikkeuslupa-alueiden karhutiheydestä, karhujen aiheuttamista sosioekonomisista haitoista, karhujen ihmisarkuudesta, karhujen aiheuttamista kotieläin- ja maatalousvahingoista ja karhujen vaikutuksesta metsäpeurojen ja hirvien vasatuottoon.
Tuomioistuimen mukaan riistakeskuksen päätöksissä esitettyjen tietojen perusteella ei ollut tehtävissä sellaista johtopäätöstä, että poikkeuslupa-alueilla olisi ollut luontodirektiivin mukaista karhukannan liiallisesta kasvusta aiheutunutta ongelmaa tai tilannetta, johon olisi puututtava.
Suomen riistakeskus ei ollut perusteluiden mukaan kyennyt tukemaan poikkeuslupien päämääriä selvin ja täsmällisin perusteluin.
Luontodirektiivin 16 artiklan 1 kohdan e alakohta on siten ollut esteenä poikkeuslupien myöntämiselle.
Itä-Suomen hallinto-oikeus on hylkäsi myös luvanhakijan valituksen Suomen riistakeskuksen päätöksestä, jolla luvanhakijan poikkeuslupahakemus oli hylätty.
Valittaja ei ollut riittävällä tavalla perustellut poikkeusluvan päämäärää koskevan edellytyksen täyttymistä.
Eduskunta päätti maa- ja metsätalousvaliokunnan esityksen mukaisesti ulottaa suurpetojen kannanhoidollisen metsästyksen suden, karhun ja ilveksen kiintiömetsästykseen koko maassa. Päätös tehtiin eduskunnassa hyvin merkittävällä 135–35 äänten enemmistöllä. Kiintiömetsästyksessä ei haeta enää erillisiä poikkeuslupia vaan maahan myönnetään erilliset metsästyskiintiöt, jotka määritellään asetuksilla.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat








