Metsillä on EU-lainsäädännössä monta halukasta ottajaa – siksi kokonaiskuva niistä hämärtyy

EU:n instituutioiden suljettujen ovien takana valmisteltavista päätöksistä saa vihiä päättäjien puheenvuoroista. Päätäntävaltaa käyttävät henkilöt ovat usein äänessä myös neuvottelupöytien ulkopuolella.

Ympäristölainsäädännöstä vastaava komissaari, hollantilainen Frans Timmermans puhui kuukausi takaperin Euroopan parlamentin mepeille etäyhteydellä metsistä. Komissaarin mukaan ilmastonmuutos ja biodiversiteettikato ovat Euroopan suurimpia uhkia. Tätä ei kukaan kiellä.

Samalla Timmermans totesi Euroopan jäljellä olevien metsien olevan halvin hiilinielu, joilla ilmastonmuutosta voidaan torjua.

Suomalaiselle tämä kuulostaa absurdilta. Meidän näkökulmastamme edullisinta ilmastopolitiikkaa ei suinkaan ole jättää puut metsään lahoamaan, vaan niiden hoitaminen ja kestävä käyttö.

Kuulostaa siltä, että Brysselissä on tiedossa jälleen kiista metsistä ja niiden käytöstä. Poliittisten päätösten pohjana on paljon muutakin kuin puhdasta biologiaa.

Komissio kertoi muutama viikko sitten, että kaikki Euroopan vanhat metsät pitäisi asettaa tiukkaan suojeluun. Suomalaiselle metsänomistajalle EU:ssa tehtyihin määritelmiin iäkkäistä metsistä kätkeytyy paljon pulmia.

Mitä tarkoittaa vanha metsä ja kuka sen määrittelee? Onko se metsä, jolla ei ole puuntuotannollista arvoa vai 70-vuotias päätehakkuuta odottava leimikko? Onko Etelä-Euroopassa vanha metsä suomalaista nuorempi, kun kasvukausi on pidempi ja kasvu nopeampaa?

Euroopan parlamentin metsämaiden mepit latasivatkin täyslaidallisen komissaarille takaisin. Se, mitä EU päättää metsiin liittyen, täytyy sovittaa kunkin jäsenmaan olosuhteisiin. Vaikka moni jäsenmaa on hakannut metsänsä pois, miksi Suomen tulisi museoida omansa?

Vielä suurempi kiista jää kuitenkin yksityiskohtien varjoon. Nimittäin se, kuka EU:ssa metsäasioista oikeastaan vastaa.

Komission työskentely on jaettu pääosastoihin. Maatalouspääosastossa on tunnetusti paljon metsäosaamista, mutta viime vuosina metsävastuut ovat olleet ohuita. Ilmasto- ja ympäristöasioiden hallitessa keskustelua päätökset siirtyvät helposti ympäristö­pääosastolle.

Toinen harmaa alue on se, kuka metsistä edes voi mandaattinsa puolesta puhua. Vaikka metsäiset jäsenmaat haluavat pitää päätökset metsien käytöstä kotimaassaan, ympäristöön ja ilmastoon liittyvät teemat kuuluvat unionille myös jatkossa. Tämä ei saisi tarjota kuitenkaan helppoa aasinsiltaa rakentaa yhteistä metsäpolitiikkaa EU:lle.

Metsät ovat aihe, jolla olisi EU:ssa monta ottajaa. Siksi maatalouspääosaston on viimeistään nyt herättävä. Rakennettavana on EU:n metsästrategia, jossa tuodaan esiin metsistä kattava kokonaiskuva suojelutavoitteiden rinnalle.