Puun myyjät odottavathinnan pysyvän vakaana
Puun hinnan vakaaseen kehitykseen uskovien metsänomistajien osuus on kasvanut viime vuosina, kertoo MTK:n Suomen Gallup Elintarviketiedolla teettämä kysely.
Aiemmin varsinkin tukin hintaodotukset vaihtelivat vuodesta toiseen paljon, mutta vaihtelevaa oli myös toteutunut hintakehitys. Näin kävi esimerkiksi vuosina 2006–2009.
Kuitupuun hinta-arviot ovat vaihdelleet yleensä aina vähemmän kuin tukin. Nyt odotukset kuitupuun hinnasta ovat entistäkin vakaammat.
”Metsänomistajilla näyttää olevan hyvin realistinen odotus puun hinnasta. Valtaosa arvioi nyt, että hinta pysyy ensi vuoden ennallaan”, tulkitsee MTK:n tutkimusjohtaja Erno Järvinen kyselyn tuloksia.
Puun hinnan vakauteen uskotaan, vaikka esimerkiksi pörssikurssit ovat heilahdelleet voimakkaasti ja taloudessa on muuten paljon epävarmuutta, Järvinen huomauttaa.
Syyskuun alussa tehtyyn puhelinkyselyyn vastasi 553 metsänomistajaa. Kyselyä painotettiin niin, että maanviljelijä-metsänomistajia oli 35 prosenttia ja muita metsänomistajia 65 prosenttia.
Lähes 40 prosenttia metsänomistajista aikoo myydä puuta ensi vuonna varmasti tai ainakin luultavasti.
Puun myyntihalut ovat kasvaneet sekä viime että edellisvuoteen verrattuna.
”Tulokset sopivat hyvin teollisuuden puunkäytön ennusteisiin. Metsänomistajat ovat valmiit vastaamaan kasvavaan kysyntään”, Järvinen sanoo.
Puukauppa on käynyt koko tämän vuoden viime vuotta vilkkaammin. Alkuvuonna oltiin viime vuoden myyntimääriä selvästi edellä, vieläkin ollaan noin pari prosenttia.
Metsäteollisuuden puunkäytön ennustetaan säilyvän suurena ensi vuonna.
Sahatavaran vientiodotukset ovat jonkin verran heikentyneet vuoden alusta, mutta sellutehtaiden arvioidaan käyvän täysillä myös ensi vuonna.
Metsänomistajat ovat tehneet vuosina 2012–2013 paljon puukauppoja, joita ei vielä ole hakattu. Kyselyn perusteella tällaisia hakkaamattomia pystyvarantoja metsäteollisuudella on kahdelta viime vuodelta kertynyt 7,9 miljoonaa kuutiometriä.
Viime syksynä vastaavien vanhojen pystyvarantojen määräksi arvioitiin 5,3 miljoonaa kuutiometriä. Saman verran aiempia puukauppoja oli hakkaamatta vuoden 2012 syksyllä.
Suurin syy vanhojen hakkaamattomien kauppojen kasvaneeseen määrään on viime talven lämmin sää. Talvileimikoita ei päästy korjaamaan, kun maapohjat pysyivät sulina ja lumettomina pitkään.
JUHA KAIHLANEN
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
