Jahtipäällikkö rakentaa hirvijahdin – ”Kaatoprosentti on meillä yleensä puhdas sata"

Aamun avaus. Jahtipäällikkö Tapio Tamminen (kesk) pitää palaverin apupäälliköidensä Leo Salmisen (vas.) ja Veijo Saukkolan kanssa ennen päivän hirvijahtia. Kuva: Kimmo Haimi

Tapio Tamminen. Voisiko jahtipäälliköllä olla sopivampaa nimeä? Metsänjumala ja vankka metsä. Nimiyhdistelmän luulisi takaavan jahtionnen loppilaiselle Topenon Erän hirviporukalle, joka lokakuisen aamun hämyssä kokoontuu seuran majalle.

Punanuttuista äijää parveilee jahti­majan edustalla kuin tonttu-ukkoja Korvatunturilla.

Tälle kaudelle topenolaisilla on kaatolupia 13 aikuiselle hirvelle ja 11 vasalle. ”Yleensä ne on kaadettu itsenäisyyspäivään mennessä”, Tamminen kertoo.

Jahtipäällikön tehtävä on huolehtia, että metsästys sujuu jouhevasti ja säännösten mukaisesti.

Lupia ei tarvitse joka kertaa tarkistaa, ne on katsottu jo kauden alussa. Riistanhoitomaksu pitää olla hoidettu, aseenkantolupa voimassa ja ampumakoe suoritettuna. Syksyn mittaan seuran omalla ampumaratavuorolla pyssyt on sihdattu kohdilleen ja koe ammuttu hyväksyttävästi.

Passissa. Aulis Alanko odottaa hirven ilmaantumista ampumasektoriin. Kuva: Kimmo Haimi

Tamminen kutsuu kaksi apupäällikköä palaveriin. Yhdessä Leo Salmisen ja Veijo Saukkolan kanssa katsotaan päivän metsästysalue kartalta.

Kohdealue on Heinisuo. Se on niin laaja, että ajoja ehditään todennäköisesti järjestää vain kaksi. Pienemmillä alueilla ehditään ottaa kolmekin vetoa, ennen kuin syksyinen päivä hämärtyy.

Hirviporukkaan kuuluu Topenolla kolmisenkymmentä miestä, koko seuraan seitsemisenkymmentä metsästäjää. Hirven lisäksi jahdataan valkohäntäpeuroja. Lupia on tälle kaudelle 120. Muutamat innokkaat jaksavat vielä metsästää pikkupetoja, supia ja kettua.

Seuran alueella sattuu joka vuosi muutama hirvikolari, mutta peuran takia pelti kolisee paljon useammin. Siksi kantaa halutaan harventaa kunnolla.

Metsästäjät jakavat passit keskenään sulassa sovussa. Arvontaa ei yleensä tarvitse järjestää. Hirvitorneja on porukalla pysytetty yli viisikymmentä. Lisäksi jahdeissa käytetään maapasseja, tuttuja kyttäyspaikkoja, joiden kautta koiraa väistävät hirvet yleensä kulkevat.

”Kaatoporsentti on meillä yleensä puhdas sata. Kaikki eläimet saadaan kaadettua”, Tamminen kertoo. Se tietää kaudessa noin 50 kiloa riistalihaa jokaiselle. ”Eipä ole tarvinnut kaupasta lihaa juurikaan ostella”, Tamminen kehuu.

Valmiina palvelukseen. Pekka Rannan omistaman norjanharmaahirvikoira Pimun tehtävä on löytää hirvet syksyisestä metsästä. Kuva: Kimmo Haimi

Ennen kuin jahti pääsee käyntiin, Tamminen varmistaa vielä radiolla, että koira- ja passimiehet ovat sovituilla paikoilla. Sitten lasketaan koirat irti. Pekka Rannan omistama norjanharmaahirvikoira Pimu ampaisee ilman käskyä metsään, kun isäntä laskee sen hihnasta irti.

Passipaikalla alkaa tarkkaavainen odotus. Tuuli heiluttaa taimikon latvoja, ja jossakin sirkuttaa tinttiparvi. Silloin tällöin särähtää radiopuhelimesta väliaikatietoja. Niiden perusteella passimies voi seurata jahdin etenemistä omasta kartastaan ja arvioida, tuleeko saalis omaan ampumasektoriin.

Paineita ei oteta. Koskaan ei ole pakko ampua, varsinkaan, jos eläin ei ole kunnolla tähtäimessä. ”Koetetaan välttää haavakoita. Sellaisen etsimisessä menee usein päivä pilalle”, Tamminen opastaa joukkueettaan.

Pian rutisee nuoressa männikössä Yrjö Stickin passin vaiheilla. Kokenut hirvimies ei ammu harhaan. Kohta voidaan porukalla vetää saalis metsästä tiellä odottavaan peräkärryyn.

Jahtimajalla räiskyy jo nuotio kodalla, ja äijät paistelevat makkaraa. Rempseistä puheista kuulee, että potentiaalisia kaatomiehiä olisi ollut muitakin.

”Kyllä määkin sen näin…”

Jahtipäällikkö Tammista hymyilyttää. Jälkipeli on parasta jahtihuumoria.