Elykeskuksen outo savotta: Tiealueella kasvatetaan puita, jotta rahat riittävät puuston raivaukseen
Keski-Suomen elykeskus kertoo valitsevansa tienvarsien puuston raivauskohteet sillä perusteella, että puun myyntitulot kattavat kustannukset.
Elykeskus hakkauttaa puuta tienvarsien lisäksi myös kallioleikkauksien päältä. Kuva on otettu Laukaan Metsolahdesta VT9:n varrelta. Kuva: Keski-Suomen elykeskusElykeskuksen mukaan tienvarsipuuston raivauksiin ei ole erikseen osoitettu määrärahoja. Niinpä kohteet valitaan sieltä, missä puulla on myyntiarvoa.
Elykeskus toteaa, että käytössä olevan periaatteen vuoksi tarpeellisiakin raivauksia on jäänyt toteuttamatta.
Kiinteistöpäällikkö Markku Karvosen mukaan Keski-Suomen päätiet on rakennettu enimmäkseen 1960-luvulla. Ojien takainen puusto on nyt varttunut 30–50 -vuotiaaksi.
"Puustolla on siten myyntiarvoa. Osa valituista kohteista on sellaisia, joihin on liittynyt myös tien parantamista, kiinteistöpäällikkö Markku Karvonen toteaa.
Puuston raivaus parantaa liikenneturvallisuutta. Tien päällyste pysyy myös paremmassa kunnossa, kun metsänreuna siirtyy kauemmaksi asfaltista.
"Raivauksen jälkeen aurinko pääsee paistamaan ja tuulet puhaltamaan tiealueelle, jolloin se kuivuu sateen ja aamukasteen jäljiltä nopeammin. Keväällä tien pinta kuivuu sekä routa sulaa ja kuivuu niin ikään nopeammin, selittää ylläpitovastaava Eino-Matti Hakala.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
