Viime vuoden kantorahatulot nousivat lähes ennätystasolle
Etelä-Suomessa kuusi tuotti eniten, mutta Pohjois-Suomessa männyn valta-asema on merkittävä.Viime vuoden kantorahatulot ylsivät lähes huippuvuoden 2007 lukemiin. Kantorahatuloa kasvattivat ennätyssuuret hakkuut ja kantohintojen nousu.
Yhteensä tuloja kertyi 2,66 miljardia euroa ja tästä yksityismetsänomistajille tuloja tuli 2,32 miljardia euroa. Valtio ja metsäteollisuusyritykset saivat tuloja 0,33 miljardia euroa.
Tuloista 83 prosenttia tuli pystykaupoista ja 12 prosenttia hankintakaupoista. Omaan käyttöön otetun puutavaran arvo oli viisi prosenttia.
Edellisvuodesta tulot nousivat 0,43 miljardia euroa ja reaalisesti tulot nousivat 12 prosenttia. Vuoteen 2007 verrattuna tulot nousivat 0,16 miljardia euroa. Reaalinen arvo oli kuitenkin 14 prosenttia vähemmän.
Maakunnista eniten tuloja saatiin Etelä-Savossa, 329 miljoonaa euroa. Kaikissa maakunnissa tulot nousivat.
Kuitupuun kantohinnat olivat nousussa ja kuitupuuhakkuut lisääntyivät enemmän kuin tukkihakkuut. Tukki toi kantorahatuloista 69 prosenttia.
Kuusi oli edelleen puulajeista tuottoisin ja tuotti lähes puolet tuloista. Männyn osuus tuloista nousee pohjoista kohti mennessä.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

