Kemerauudistus uhkaa myöhästyä – Kipukohtana on nuorten metsien kunnostuksen tuki
Metsien monimuotoisuudesta huolehtiminen, ilmastonmuutoksen jarruttaminen ja vesistöjen suojelu nousevat kemeran jatkoa pohdittaessa entistä tärkeämmiksi.
Kestävän metsätalouden rahoituslain uudistus viivästyy. Nykyinen laki on voimassa vuoden 2020 loppuun. Kuva: MT arkistoKestävän metsätalouden nykyinen rahoitusmalli umpeutuu vuoden 2020 lopussa. MTK:n mukaan näyttää todennäköiseltä, että uutta kemeraa ei saada ennen sitä valmiiksi vaan nykyistä joudutaan jatkamaan.
Kemeraa hioo ensi vuonna työryhmä. Sen työ valmistuu vaalien jälkeen. Kipukohtana on nuorten metsien kunnostuksen tuki.
"Luultavasti vanhaa kemeraa on jatkettava vuoden 2020 jälkeen. Se johtuu siitä, että EU:ssa on käynnissä rahastokauden muutos ja maatalouspolitiikka koskeva cap-uudistus. Ne on saatava valmiiksi ennen uuden kemeran hyväksymistä", toteaa metsäjohtaja Juha Hakkarainen MTK:sta.
Hakkarainen odottaa, että kemeran jatkoa pohdittaessa entistä tärkeämmälle sijalle nousevat metsien monimuotoisuudesta huolehtiminen, ilmastonmuutoksen jarruttaminen ja vesistöjen suojelu.
Alkavan vuoden edunvalvonnallinen haaste metsänomistajilla on tulevan hallituksen ohjelmassa. Siinä pohjapaperina on oletettavasti kansallinen metsästrategia, jota parhaillaan päivitetään.
Kansallisen metsästrategian kärkenä on 11 hanketta. Ne keskittyvät infraan ja puunkäyttöön, mutta myös ilmastonmuutos ja monimuotoisuus nousevat esiin.
"Metsäpolitiikassa ei ole odotettavissa suuria muutoksia. Metsäpolitiikan suuntaviivoja ei voi muuttaa neljän vuoden välein. Jos niin yritetään tehdä, ajetaan karille", Hakkarainen varoittaa.
Tulevan vuoden teemoista erityistä kiinnostusta herättävät uudet investoinnit. Ilmastonmuutoksen torjunta ja metsien monimuotoisuuden säilyttäminen nousevat myös investointien reunaehdoiksi.
"Selvää on, että ympäristöjärjestöt jatkavat keskustelua avohakkuiden kieltämisestä", Hakkarainen ennustaa.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
