Puun tuonti väheni tammikuussa
Suomeen tuotiin tammikuussa puuta yli satatuhatta kuutiometriä vähemmän kuin tammikuussa 2013.
Pietarsaaren satamaan tuodun puun määrä väheni lähes 60 prosenttia, yli 50 prosentin pudotus oli myös Haminan ja Kotkan satamassa.
Sen sijaan Saimaan alueen teollisuus turvautui tuontipuuhun viime tammikuuta enemmän.
Metsäyhtiö Stora Enson Imatran-tehtaat on iso puunkäyttäjä
”Kuukausikohtaisia tuontilukuja en kommentoi. Ne saattavat vaihdella paljonkin jopa yksittäisen toimituksen vuoksi”, Stora Enson metsäpäällikkö Jorma Länsitalo sanoo.
Alkuvuoden perusteella hänen tuntumansa on, että Stora Enso tuo puuta viimevuotiseen tahtiin.
”Samassa tasossa ollaan. Arvioin, että näin menee koko vuosi.”
Viime vuonna puun tuonti lisääntyi huomattavasti vuodesta 2012.
”Vastaavaa hyppäystä ylöspäin ei nyt ole odotettavissa.”
Saimaan alueen tehtailleen Stora Enso tuo lähinnä koivukuitua.
”Se tulee Venäjältä ja Baltiasta. Imatran tehtaille hankittava puu on lähes kaikki Venäjältä”, Länsitalo kertoo.
Imatralla Kaukopään tehdas käyttää koivukuitua kartongin raaka-aineena.
Stora Enson Uimaharjun tehdas Joensuussa tekee koivukuidusta liukosellua lähinnä tekstiiliteollisuuden tarpeisiin.
Metsäyhtiö UPM tuo Saimaan alueen tehtailleen puuta Venäjältä.
”Kuusankosken ja Lappeenrannan sellutehtaiden tarvitsema tuontipuu on lähes yksinomaan venäläistä”, UPM:n Itä-Suomen puunhankinta-alueen johtaja Esa Korhonen kertoo.
Hänen mukaansa puun tuontimäärät itäiseen Suomeen ovat pysyneet vakaina pari viime vuotta.
”Meneillään oleva olematon talvi voi tuoda yllätyksiä lähikuukausina”, Korhonen sanoo.
Venäläisestä puusta saattaa tulla niukkuutta, sillä paras korjuusesonki jää lyhyeksi.
”Venäjällä puunkorjuu on vielä riippuvaisempi pakkasten kovettamista kulku-urista kuin Suomessa.”
Venäjällä metsäautoteiden verkosto on harva ja tiet saattavat olla huonosti rakennettuja.
ANTTI KANTOLA
Saimaan kanavassa saa ilman erikoislupaa liikennöidä alus,
joka on enintään 82,5 metriä pitkä ja 12,6 metriä leveä.
Syväys voi olla korkeintaan 4,35 metriä.
Maksimikokoinen alus lastaa raakapuuta 2 000–2 500 kuutiometriä.
Venäjältä tulee tavallisesti 1 500–1 600 kuution raakapuulasteja.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
